Tylsistynyt odottaja
Laskettu aika lähestyy, tänään menossa rv 39+3. Jotenkin aiemmin kuvittelin, että näin lähellä laskettua aikaa olisin jännityksestä aivan sekaisin ja into piukeena, hyppisin seinille kun en malttaisi odottaa yhtään. Tällä hetkellä päällimmäinen fiilis kuitenkin on lähinnä tylsistyminen.
Tähän saakka mulla oli jotenkin vahva fiilis siitä, että lapsi syntyisi ennemminkin ennenaikaisena kuin kovin myöhään. Olin myös jo ihan varma, että tottakai se syntyy aprillipäivänä, ihan vaan for the lols. Mieskin oli perjantaina töissä jo myhäillen tuuminut, että ”Voi olla etten tule maanantaina, että nähdään sitten parin viikon päästä!”. Eilen illalla hän sitten varmisti vielä salkkua pakkaillessaan, että ”ei vissiin oo semmonen olo, että vauva alkaisi ennen huomista enää syntymään?”. Juu ei ole, että pakkaapa salkkusi ihan rauhassa. Itseasiassa, on semmoinen olo, ettei tämä tule syntymään ikinä. Maha se vaan kasvaa ja raskaus jatkuu ja jatkuu. ”Ei ole yksikään vauva vielä sisään jäänyt!”, sanotaan, mutta kerta se olisi ensimmäinenkin!
Jos tämä nyt kuitenkin jossain vaiheessa päättäisi tulla ulos, niin sitten varmaan aikaisintaan 42. viikolla, kunhan ollaan ensin vietetty turhautuneena pääsiäistä sekä omien että appivanhempien kanssa, jotka on kaikki tulleet vartavasten pitkäksi viikonlopuksi Helsinkiin toiveikkaana vauvan näkemisestä. Voin veikata, että siinä tapauksessa on kyllä tytär/miniä ihastuttavimmillaan, löytyy pääsiäisen suurin ja upein muna nimittäin häneltä otsasta.
Mutta ehkä mun ei kannattaisi vielä luovuttaa – tosiaan se laskettu aikakin on vasta edessä… 😀
Ja kaikkihan on täällä muuten ihan hyvin. Hankinnat on tehty ja sairaalakassikin oikeastaan jo pakattu. Viime neuvolassa terveydenhoitaja totesi vauvan olevan kiinnittyneenä ja valmiina syntymään, ja kaikki vaikuttaa olevan oikein hyvin. Mun painonnousu vaan on ottanut kunnon loppukiriä, viime aikoina painoa on nimittäin tullut kilo per viikko -tahtiin. Terkkari ei kuitenkaan ollut asiasta mitenkään huolissaan, koska sekä minun että vauvan vointi on muuten niin hyvä. Ei ole kuulemma tulossa sokerivauvaa.
Tykkään meidän terveydenhoitajasta. Tuo viimeviikkoinen tapaaminen oli vasta kolmas kerta kun tapasin hänet, alkuraskaudenhan kävin toisessa neuvolassa, ja tänne nykyiseenkin siirryttyäni hoiti yhden neuvolakäynnin hänen sijaisensa. Terkkarimme on keski-ikäinen, lempeä ja fiksu nainen, rauhallinen. Mulle tulee lämmin ja hyvä tunne siitä, että juuri hän tulee meille sitten synnytyksen jälkeiselle kotikäynnille, ja muutenkin on mukavaa käydä hänen luonaan sitten vauvan kanssa. Uskon, että tulemme saamaan häneltä tosi hyviä neuvoja ja tukea vauvan hoitoon liittyen.
Eli tässä sitä nyt sitten vaan odotellaan. Onneksi tämäkin päivä on jo yli puolessa, loppupäivä menee ruokaa laittaessa ja vauvanpeittoa virkkaillessa. Illalla menen vielä raskausjoogaan, missä aion kyllä käydä ihan loppuun saakka, se on mulle sellainen ihana henkireikä. Tässä vaiheessa tuo jooga on omalta osaltani kyllä jo aikamoista könyämistä ja köllöttelyä, mutta tuleepahan liikuttua sen verran kuitenkin, että köpöttelen studiolle ja siellä venyttelen sen minkä pystyn.
Minä raskausjoogassa.
P.S. Lupasin kirjoittaa siitä meidän perhevalmennuksesta oman postauksensa. Mulla ei nyt kuitenkaan ole siitä juuri mitään kovin ihmeellistä sanottavaa, joten perun puheeni sen osalta. Ihan ok ja ajantasalla se valmennus oli, eli sen suhteen ei vastannut negatiivisia ennakko-odotuksia. Turhan täyteen ahdettu se vaan oli, liikaa infoa eikä aikaa jäänyt keskustelulle. Mutta ihan ok kokemus kuitenkin.