Lily

pieni suuri ihme

mnn

Täysiaikainen!

Viime postauksestani on ihmeellisesti vierähtänyt jo kaksi kuukautta! Viimeiset kuukaudet ovat vilahtaneet vauhdilla ohitse, ja olisin voinut kirjoitella tänne jo vaikka mistä: äitiyslomalle jäämisestä, tekemistäni hankinnoista, vauvan ja mahan vauhdikkaasta kasvusta, neuvolakäynneistä ja perhevalmennuksesta… Mutta jotenkin asia vain on jäänyt. Nyt, kun vauva kuitenkin vielä asuu mahassani, ajattelin että olisi hyvä käyttää aikaa vähän tännekin päivittelyyn.

Raskaus on tosiaan päässyt etenemään jo viikolle 37+1, eli mikäli vauva päättäisi nyt syntyä, ei häntä pidettäisi enää ennenaikaisena. Alkuraskaudessa pelkäsin keskenmenoa, keskiraskaudessa aloin huolehtia ennenaikaisesta synnytyksestä, mutta nyt ei ole enää mitään hätää! Olen niin onnellinen, että kehoni on onnistunut tarjoamaan vauvalleni hyvän kasvualustan ja kantamaan häntä mukanaan näin pitkälle. Vauvani on nyt valmis elämään kohdun tälläkin puolen. Ihan vielä en kuitenkaan toivoisi bebbeliinin saapuvan, vaan soisin hänen viipyvän vatsassani vielä ainakin viikon-pari. Saa nähdä, mitä mieltä hän itse on! 🙂

Olen nyt ollut pari viikkoa virallisesti äitiyslomalla, ja tähän saakka aika on tosiaan tuntunut lomalta! Olen nähnyt paljon ystäviäni ja tehnyt kaikkea mukavaa, ja vointini on ollut tosi hyvä. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa alan huomata, että kotonaolo houkuttaa paljon enemmän kuin kaupungilla kahvittelu – liikkuminen on alkanut käydä vaivalloisemmaksi ja vessassa on ravattava välillä puolen tunnin välein. Unetkin on alkaneet mennä tosi katkonaisiksi, ja huomaan väsyväni melko helposti. Öisin lonkkia kolottelee, mutta onneksi muuten kaikenlaiset kivut ovat pysyneet poissa – alku-/keskiraskauden alaselkäkivut eivät ole tehneet paluuta.

Kotona on ollut ihanaa päästää pesänrakennusvietti valloilleen, ja meillä alkaakin olla kaikki valmiina vauvaa varten. Vaunuiksi päädyimme hankkimaan Emmaljungan Vikingit, ja tilasin niihin netistä kauniin vaunuverhonkin. Ikeasta ostimme pinnasängyn, josta teemme laidan irroittamalla sivuvaunun omaan sänkyymme. Lisäksi tilasin unipesän, jossa vauva voi nukkua ensikuukaudet meidän vieressämme, pinniksessä, sohvalla tai missä vaan. Turvakaukalon saamme ystävältämme. Hoitopöytä on hankittu myös. Siihen päätimme sijoittaa hieman alkuperäistä suunnitelmaa (Ikea) enemmän, sillä halusimme, että kalusteelle olisi käyttöä vielä senkin jälkeen, kun sitä ei varsinaisena hoitopöytänä enää tarvita. Päädyimme Troll-merkkiseen lipasto-hoitopöytään, jossa on irroitettava hoitotaso. Tällaiseen:

static1.squarespace.com_.png

Kuva valmistajan sivuilta (www.troll.lv).

Ennen kuin vauvanvaatteiden hankinta oli tullut meillä ajankohtaiseksi, olin kauhistellut kuinka paljon niihin tuleekaan menemään rahaa, kasvaahan vauva ulos vaatteistaan alta aikayksikön. Nyt kuitenkin voin todeta huolen olleen täysin turha: olen nimittäin ostanut uutena tasan yhden bodyn, ja kirppareillakin olen tainnut käyttää rahaa vain noin 10 euroa. Tästä huolimatta tuo lipaston ylin laatikko on jo aivan täynnä pelkästään 50-62 -koon vaatteita, ja keskimmäinen laatikkokin on jo puolillaan isompia kokoja! 😀 Ollaan onnekkaita, sillä ystävät ja läheiset ovat antanee meille valtavan määrän aivan ihania, joko uusia tai erittäin hyväkuntoisia käyttettyjä vaatteita. Tiedän kyllä jo nyt, että emme edes ehdi käyttämään niitä kaikkia, mutta onneksi ystäväpiirissäni on tälläkin hetkellä useampi raskaana oleva (ja lisää tulee), joten voin laittaa hyvän kiertämään.

Muutenkin kaikenlaiset hoitotarvikkeet alkaa olla hankittuina ainakin ensihätään. Eli, jos vauva päättäisi jo tulla, olemme valmiita ainakin kaiken materian tasolla 😀

Mahani kasvaa tasaisen vauhdikkaasti. Raskauskiloja on tässä vaiheessa kertynyt reilu 12, ja se tuntuu ihan sopivalta. Kehoni kyllä tietää, kuinka suuri ravintovarasto on tarpeen, eli painoni nouskoot vielä ihan rauhassa sen verran kun tarpeen on. Eiköhän ne kilot sitten imettäessä karise. Imetystä on itseasiassa tullut mietittyä viime aikoina paljon, ja pidän sitä itselleni hyvin tärkeänä asiana. Olen perehtynyt aiheeseen laajasti jo aika kauan (vinkkinä muuten kaikille: Imetyksen tuki ry:n Facebook-ryhmästä olen oppinut aivan valtavasti!), joten uskon että minulla on oikein hyvät edellytykset onnistuneeseen imetystaipaleeseen vauvani kanssa. Toivon, että voisin täysimettää suositusten mukaan puolisen vuotta, ja jatkaa osittaisimetystä ainakin vuoden-puolentoista ikään saakka. Ystäväpiirissäni on onneksi paljon rohkaisevia tarinoita pitkään jatkuneista imetystaipaleista, ja uskon saavani erilaisiin pulmatilanteisiin (joita aivan varmasti tulee) paljon tukea. Tuntuu, että tässäkin asiassa olen onnekas.

Synnytys on tietysti myös asia, jota olen miettinyt todella paljon. Taidankin itseasiassa kirjoittaa aiheesta ihan oman postauksensa, jottei tämä venyisi aivan luvattoman pitkäksi. Tulin aiemmin luvanneeksi kirjoittaa oman postauksensa myös perhevalmennuksen synnytysvalmennusosiosta, joten sellaistakin vielä luvassa. 🙂

Avainsanat: , , ,
Perhe Raskaus ja synnytys
mnn

Paljon parjattu perhevalmennus, pt. 1

Ollessani raskausviikolla 27+4 osallistuimme mieheni kanssa neuvolan perhevalmennuksen ensimmäiselle tapaamiskerralle. Aihe herättää minussa sen verran ajatuksia, että päätin kirjoittaa siitä erillisen postauksen. Kuulisin mielelläni myös teidän muiden ajatuksia perhevalmennuksiin liittyen, eli kommentoikaa ihmeessä!

Odotuksemme valmennuksen suhteen eivät olleen kovin korkealla, sen verran kritiikkiä noiden kunnallisten valmennusten sisällöistä olemme saaneet kuulla: Kuinka aika käytetään tyhjänpäiväisyyksiin ja itsestäänselvyyksiin, katsotaan ikivanhoja videoita ja kuunnellaan terveydenhoitajien puhuvan odottaville pariskunnille kuin pikkulapsille.

Kuitenkin tämän ensimmäisen tapaamisen jälkeen sekä minulle että miehelleni jäi hommasta positiivinen fiilis. Ensimmäisen tapaamisen pääaiheina oli vanhemmuus, pikkuvauva-arki ja imetys. Oli mukava nähdä uuden asuinalueemme muita odottavia pariskuntia ja päästä vaihtamaan heidän kanssaan tämän hetken fiiliksiä. Sovimme mieheni kanssa hyvin joukkoon, sillä suurin osa osallistujista oli suurin piirtein ikäisiämme (mikä ei liene yllätys, kuulummehan kolmekymppisinä synnyttäjien suurimpaan ikäryhmään). Monet osallistujista olivat mielestäni muutenkin kanssamme ainakin jossain määrin ”samanoloisia” – sellaisia, joiden kanssa voisin hyvin kuvitella lähteväni vaikka vaunulenkille ja pitäväni yhteyttä valmennusten ulkopuolellakin. Mukana valmennuksessa oli myös tuore lapsiperhe, joka kertoi kokemuksistaan esikoisensa kanssa ensimmäisten kahden kuukauden ajalta. Perhe jutteli avoimesti kokemuksistaan, iloista ja haasteista, ja heitä oli mukava kuunnella. Heillä asiat sujuvat melkoisen mukavasti, mutta myös joitakin pulmia oli matkan varrelle osunut. Tavallinen, mukava perhe.

Näiksi ”kokemusasiantuntijoiksi” valmennuksiin pyydettäneen yleisesti ottaen perheitä, joilla asiat on melkoisen hyvin. Olen kuullut tätäkin kritisoitavan: vanhemmuudesta kun annetaan näin ”liian ruusuinen mainoskuva”. Itse olen kuitenkin toista mieltä: Mikä ihmeen pointti olisi raahata valmennuksiin joku ongelmaperhe kertomaan, kuinka synnytys heillä oli ollut katastrofaalinen ja oli tullut repeämä leuasta takaraivoon, kuinka vauvalla on tällä hetkellä hirveä koliikki, imetys ei suju, kukaan perheessä ei nuku ja vanhemmat ovat eron partaalla?

Olen sitä mieltä, että vaikeuksista ja huonoista kokemuksista on kyllä tietoa ja ”tietoa” tarjolla yllin kyllin, ja yleinen puhe synnytykseen, imetykseen ja vauva-arkeen liittyen on usein hyvin ongelmakeskeistä.  Positiivisista kokemuksista puhuminen tulkitaan usein ylpeilyksi, ja niihin vastataan tyyliin ”odotappa vaan kunhan lapsi on sen ja sen ikäinen, kyllä se tuosta vielä itkuksi muuttuu”. Ihmisillä on kauheasti pelkoja ja negatiivisia odotuksia, osa toki realistisiakin, mutta mielestäni on vain hyvä, jos vastapainoksi tarjotaan välillä myös rehellisen positiivisia kokemuksia ja mielikuvia.

Juttelimme mieheni kanssa asiasta valmennuksen jälkeen, ja me koimme molemmat ko. perheen mukanaolon valmennuksessa positiivisena ja rohkaisevana asiana, heihin oli helppo samaistua. Me molemmat, mutta ehkä etenkin mieheni huolehtii melko paljon sitä, kuinka rankkaa pikkuvauva-arki tulee olemaan, kuinka pärjäämme ja jaksamme vauvan kanssa ja kuinka hyvin luoviminen työelämän paineiden ja vauva-arjen luomassa ristiaallokossa tulee sujumaan. Oli mukava kuulla, että asiat voivat mennä myös ihan hyvin ja leppoisasti.

Neuvoloiden resurssit on vedetty naurettavan alas, Helsingissä perhevalmennus pitää sisällään kaksi 2 h mittaista tapaamista. Näillä kerroilla pitäisi sitten valmentaa ja antaa kaikki tarvittavat tiedot vanhemmuuteen, lapsiperhearkeen, imetykseen ja synnytykseen liittyen. Tähän kun vielä huomioi valmennettavien perheiden hyvin monimuotoiset lähtökohdat, lähtötietotason ja -asenteet, on tehtävä käytännössä mahdoton. Yksittäisiä terveydenhoitajia ei asiasta voi syyttää, he tekevät kyllä parhaansa heille annetuilla minimaalisilla resursseilla, ongelma on päättävällä tasolla. Painotettakoon kuitenkin, että meidän valmennuksemme järjestäneet terveydenhoitajat onnistuivat mielestäni tehtävässään niin hyvin kuin mahdollista oli, ja he ansaitsevat siitä kiitoksen.

Seuraava perhevalmennuskerta on meillä maaliskuun alussa, ja silloin aiheena on synnytys. Olen itse melko hyvin perehtynyt aiheeseen enkä siksi usko saavani valmennuksesta kauhean paljoa uutta tietoa. Mieheni tilanne on kuitenkin toinen, sillä hän ei ole juurikaan perehtynyt synnytykseen muuta kuin minun kertomani kautta. Uskonkin, että valmennus voisi herätellä välillämme paljon hyvää keskustelua ja voimme sitten sen pohjalta jatkaa valmentautumista yhdessä. Odotan myös innolla sitä, että pääsen kuulemaan muiden perheiden ajatuksia aiheeseen liittyen.  Kunhan valmennus on takanapäin, postaan mietteistäni sitten tänne.

Avainsanat: , , ,
Perhe Raskaus ja synnytys