Puoliväli ja ensimmäinen virallinen raskaushankinta
Hurraa, tänään on rv 20+0 ja raskauden puoliväli ylitetty!
Juhlapäivän kunniaksi päätin tehdä ensimmäisen virallisen raskaushankintani (alun raskaustestejä ei lasketa tähän mukaan…), ja ostin itselleni mammafarkut. Olen oikeastaan viimeiset pari kuukautta kulkenut sukkahousuissa ja legginseissä, kun ajatuskin farkuista on ahdistanut, mutta ilmojen viiletessä aloin kaipailemaan ihan oikeita pitkiä housuja. Omia normifarkkujani en ole pariin viikkoon edes kokeillut päälle, viimeksi kokeillessani ne menivät kyllä vielä jalkaan ja kiinnikin jopa, mutta huh miten kiristi. Mahani on myös näyttänyt selvästi ottaneen jonkinlaista kasvuspurttia tässä parin viikon aikana, joten alkoi todellakin olla aika suunnata housukaupoille. Ja kylläpä kannatti! Nyt mulla on nimittäin aivan todella ihanat ja pehmeät, ei yhtään puristavat, mutta silti todella hyvin istuvat farkut. Uskomatonta, mutta näin suurta tyytyväisyyttä farkkuostosten jälkeen en muista hetkeen kokeneeni – ja kyseessä tosiaan ovat äitiyshousut! Olin jotenkin kuvitellut, että hyvin istuvat ja kauniit mammafarkut ovat sula mahdottomuus, mutta selvästikin olin väärässä. Nyt toivon vaan, että housut kestäisivät hyvin käyttöä, eivätkä venyttyisi ihan mahdottomasti. Tai, että venyttyisivät tarpeen vaatiessa sopivasti, että mahtuvat päälle vielä loppumetreilläkin 😀
Ensimmäisten virallisten hankintojen lisäksi kävin tällä viikolla myös ensimmäistä kertaa äitiysjoogassa. Olin ko. tunnilla selkeästi pienimahaisin joogaaja, ja aluksi epäröinkin, että olinko tullut joogaan liian aikaisessa vaiheessa raskauttani. Ohjaaja kuitenkin karisti kaikki epäilykseni – raskauden puoliväli on kuulemma mitä erinomaisin aika aloittaa, sillä näin mm. synnytyksessä hyödyllisten hengitystekniikoiden omaksumiseen jää reilummin aikaa. Samoin tärkeät keskivartalon ja lantionpohjan lihakset ehtivät vahvistumaan paremmin. Tarkoitukseni onkin nyt jatkaa tuolla tunnilla joka viikko.
Palaten vielä tuohon alussa mainitsemaani mahan kasvuspurttiin. Maha tosiaan alkaa näkyä yhä selvemmin, ja olen viimeisen parin viikon aikana saanut ensimmäisiä ns. vieraiden ihmisten kommentteja vatsastani. Eräs tuttava kysyi ihan suoraan että olenko raskaana, ja kertoessani raskaudestani eräälle uudelle työtuttavuudelle totesi hän, että ”katsoinkin, että taidat olla raskaana, mutten kehdannut suoraan kysyä”. Näkyvä vatsa on herättänyt minussa monenlaisia tuntemuksia. Pääasiassa fiilis on positiivinen ja suorastaan ylpeäkin, tekee mieli korostaa vatsaa, että ”katsokaapa kun minulla on tämmöinen hieno raskauspömppis!”. Välillä olo on kuitenkin hyvin epävarma, ja tulee todella itsetietoinen fiilis. Esimerkiksi töissä asiakaspalvelutilanteissa tulen silloin tällöin ajatelleeksi, että mitähän vatsastani ja sen myötä raskaudestani ja minusta mahdetaankaan ajatella, olenkohan ollenkaan vakavasti otettava (kuinka surullisen anti-feministinen ajatus! :O). Mutta eiköhän tähän totu, ja onneksi fiilikset tosiaan ovat vahvemmin plussan puolella!
Rakenneultra meillä olisi vihdoin ensi viikolla, ja se on alkanut jännittämään jo kovasti. Toivottavasti sieltä saadaan vain positiivisia uutisia ja kaikki näyttäisi olevan niin kuin pitääkin. Innolla odotamme myös sitä, josko pienokainen paljastaisi meille sukupuolensa. Oma mutuni vauvan sukupuolen suhteen on vaihdellut tasaisesti koko tähänastisen raskauden ajan, eli kumpi tahansa hän onkaan, tulee tieto olemaan ns. iloinen yllätys! Vaikka tosiaan haluamme mieheni kanssa itse tietää sukupuolen, emme ole vielä varmoja, kuinka julkista haluamme sen tiedon olevan. Aika näyttää, pystymmekö pitämän salaisuutta hetkeäkään!
