Paljon parjattu perhevalmennus, pt. 1

Ollessani raskausviikolla 27+4 osallistuimme mieheni kanssa neuvolan perhevalmennuksen ensimmäiselle tapaamiskerralle. Aihe herättää minussa sen verran ajatuksia, että päätin kirjoittaa siitä erillisen postauksen. Kuulisin mielelläni myös teidän muiden ajatuksia perhevalmennuksiin liittyen, eli kommentoikaa ihmeessä!

Odotuksemme valmennuksen suhteen eivät olleen kovin korkealla, sen verran kritiikkiä noiden kunnallisten valmennusten sisällöistä olemme saaneet kuulla: Kuinka aika käytetään tyhjänpäiväisyyksiin ja itsestäänselvyyksiin, katsotaan ikivanhoja videoita ja kuunnellaan terveydenhoitajien puhuvan odottaville pariskunnille kuin pikkulapsille.

Kuitenkin tämän ensimmäisen tapaamisen jälkeen sekä minulle että miehelleni jäi hommasta positiivinen fiilis. Ensimmäisen tapaamisen pääaiheina oli vanhemmuus, pikkuvauva-arki ja imetys. Oli mukava nähdä uuden asuinalueemme muita odottavia pariskuntia ja päästä vaihtamaan heidän kanssaan tämän hetken fiiliksiä. Sovimme mieheni kanssa hyvin joukkoon, sillä suurin osa osallistujista oli suurin piirtein ikäisiämme (mikä ei liene yllätys, kuulummehan kolmekymppisinä synnyttäjien suurimpaan ikäryhmään). Monet osallistujista olivat mielestäni muutenkin kanssamme ainakin jossain määrin ”samanoloisia” – sellaisia, joiden kanssa voisin hyvin kuvitella lähteväni vaikka vaunulenkille ja pitäväni yhteyttä valmennusten ulkopuolellakin. Mukana valmennuksessa oli myös tuore lapsiperhe, joka kertoi kokemuksistaan esikoisensa kanssa ensimmäisten kahden kuukauden ajalta. Perhe jutteli avoimesti kokemuksistaan, iloista ja haasteista, ja heitä oli mukava kuunnella. Heillä asiat sujuvat melkoisen mukavasti, mutta myös joitakin pulmia oli matkan varrelle osunut. Tavallinen, mukava perhe.

Näiksi ”kokemusasiantuntijoiksi” valmennuksiin pyydettäneen yleisesti ottaen perheitä, joilla asiat on melkoisen hyvin. Olen kuullut tätäkin kritisoitavan: vanhemmuudesta kun annetaan näin ”liian ruusuinen mainoskuva”. Itse olen kuitenkin toista mieltä: Mikä ihmeen pointti olisi raahata valmennuksiin joku ongelmaperhe kertomaan, kuinka synnytys heillä oli ollut katastrofaalinen ja oli tullut repeämä leuasta takaraivoon, kuinka vauvalla on tällä hetkellä hirveä koliikki, imetys ei suju, kukaan perheessä ei nuku ja vanhemmat ovat eron partaalla?

Olen sitä mieltä, että vaikeuksista ja huonoista kokemuksista on kyllä tietoa ja ”tietoa” tarjolla yllin kyllin, ja yleinen puhe synnytykseen, imetykseen ja vauva-arkeen liittyen on usein hyvin ongelmakeskeistä.  Positiivisista kokemuksista puhuminen tulkitaan usein ylpeilyksi, ja niihin vastataan tyyliin ”odotappa vaan kunhan lapsi on sen ja sen ikäinen, kyllä se tuosta vielä itkuksi muuttuu”. Ihmisillä on kauheasti pelkoja ja negatiivisia odotuksia, osa toki realistisiakin, mutta mielestäni on vain hyvä, jos vastapainoksi tarjotaan välillä myös rehellisen positiivisia kokemuksia ja mielikuvia.

Juttelimme mieheni kanssa asiasta valmennuksen jälkeen, ja me koimme molemmat ko. perheen mukanaolon valmennuksessa positiivisena ja rohkaisevana asiana, heihin oli helppo samaistua. Me molemmat, mutta ehkä etenkin mieheni huolehtii melko paljon sitä, kuinka rankkaa pikkuvauva-arki tulee olemaan, kuinka pärjäämme ja jaksamme vauvan kanssa ja kuinka hyvin luoviminen työelämän paineiden ja vauva-arjen luomassa ristiaallokossa tulee sujumaan. Oli mukava kuulla, että asiat voivat mennä myös ihan hyvin ja leppoisasti.

Neuvoloiden resurssit on vedetty naurettavan alas, Helsingissä perhevalmennus pitää sisällään kaksi 2 h mittaista tapaamista. Näillä kerroilla pitäisi sitten valmentaa ja antaa kaikki tarvittavat tiedot vanhemmuuteen, lapsiperhearkeen, imetykseen ja synnytykseen liittyen. Tähän kun vielä huomioi valmennettavien perheiden hyvin monimuotoiset lähtökohdat, lähtötietotason ja -asenteet, on tehtävä käytännössä mahdoton. Yksittäisiä terveydenhoitajia ei asiasta voi syyttää, he tekevät kyllä parhaansa heille annetuilla minimaalisilla resursseilla, ongelma on päättävällä tasolla. Painotettakoon kuitenkin, että meidän valmennuksemme järjestäneet terveydenhoitajat onnistuivat mielestäni tehtävässään niin hyvin kuin mahdollista oli, ja he ansaitsevat siitä kiitoksen.

Seuraava perhevalmennuskerta on meillä maaliskuun alussa, ja silloin aiheena on synnytys. Olen itse melko hyvin perehtynyt aiheeseen enkä siksi usko saavani valmennuksesta kauhean paljoa uutta tietoa. Mieheni tilanne on kuitenkin toinen, sillä hän ei ole juurikaan perehtynyt synnytykseen muuta kuin minun kertomani kautta. Uskonkin, että valmennus voisi herätellä välillämme paljon hyvää keskustelua ja voimme sitten sen pohjalta jatkaa valmentautumista yhdessä. Odotan myös innolla sitä, että pääsen kuulemaan muiden perheiden ajatuksia aiheeseen liittyen.  Kunhan valmennus on takanapäin, postaan mietteistäni sitten tänne.