Lapsi ja koira

Minulta aina välillä kysellään miten elo pienen lapsen ja koiran kanssa sujuu. Mietin asiaa kovasti jo raskausaikana, ja koitin keksiä mahdollisimman lempeää tapaa tutustuttaa uusi vauva koiralle. Meidän koira on jo 10-vuotias, joten siksikin ajattelin pehmeän laskun olevan erityisen tärkeä, ettei se koe asemaansa liian uhatuksi. Lapsi syö huomiota paljon ja se on varmasti ollut suurin kolaus koiramme elämässä.

Koiramme oli vanhemmillani hoidossa vauvan syntymän ja muutaman sairaalayön ajan. Koira oli meitä vastassa sairaalan pihassa, kun lähdimme kotiin. Annoimme sille heti mahdollisuuden tutustua vauvaan, kotona otimme sen heti mukaan kaikkeen vauvanhoitoon ja pyrimme jatkamaan arkea mahdollisimman normaalisti. Ajattelimme myös, että koiralle on tärkeää päästä välillä ihan yksin jomman kumman aikuisen kanssa ulos, ilman vauvaa. Olemme siis pyrkineet tarjoamaan koiralle omaa aikaa, pyrkineet ottamaan hyvin sen tarpeet huomioon ja huomioida sitä riittävästi. Mielestäni meillä on mennyt aika hyvin, ja koira on sopeutunut lapseen ehkä jopa odotettua paremmin, vaikka olikin jo valmiiksi lapsiystävällinen.

Tietysti täysin ilman ongelmia emme ole selvinneet. Silloin kun lapsi oli ihan pieni ja heräili öisin itkien, oli koiramme selkeästi stressaantunut. Ja ehkä vielä oikeasti niin, että koira reagoi minun stressiin vauvan itkusta. Koirat ovat äärimmäisen tarkkoja aistimaan lähimpien ihmistensä tunnetiloja ja reagoimaan niihin. Kun näen koiran stressaantuvan, minua stressaa vielä enemmän ja kierre on valmis. Olen myös huomannut unen vähyyden vaikuttavan minuun siten, että koira ärsyttää. Silloin se tuntuu olevan jatkuvasti tiellä ja vaatimassa jotakin. Häpeillen myönnän, että olen joskus ihan rehellisesti huutanut koiralle väsymystäni. Se on tietysti ollut ihan kamalaa, ja siitä on tullut tosi huono mieli. Unen puute saa kyllä ihmisessä ikäviä piirteitä esiin ja minussa ainakin sellaista raivoa, minkä olemassaolosta en ollut ennen lasta lainkaan tietoinen. Nyt meillä onneksi nukutaan jo suurimmaksi osaksi hyvin ja nämä oireet helpottavat. 

Tällä hetkellä ongelmallisinta on lapsen välillä rajut otteet koiraa kohtaan. Lapselle ollan ihan alusta saakka opetettu käsittelemään eläimiä hellävaraisesti, mutta alle kaksivuotias ei oikein hallitse motoriikkaansa vielä, eikä myöskään ymmärrä satuttavansa. Siksi noita kahta ei voi jättää ilman valvontaa mihinkään. Koira on onneksi keksinyt varoittaa lasta murinalla, silloin kun lapsi tekee jotain sellaista, mistä se ei pidä. Ennen kaikkea koen murinan olevan viesti koiralta minulle. Silloin tiedän puuttua tilanteeseen, opastaa lasta ja ohjata koiran toisaalle. 

Kaikkein isoin ja ihanin juttu minusta on silti, että lapsemme saa etuoikeuden kasvaa koiran kanssa. Minusta on tosi heinoa, että hän saa solmia jo ihan lapsena läheisen suhteen eläimeen. Olen huomannut, että koiran myötä hän suhtautuu avoimen kiinnostuneesti myös muihin eläimiin, eikä ainakaan vielä ole pelännyt. Toivon myös, että koiran ansiosta poikamme välttyy eläinallergioilta myöhemmin elämässään, mikä olisi tosi iso bonari.