Luontokerhossa

Me asumme kerrostalossa ihan Helsingin keskustassa. Minusta on ihanaa, että meillä on kävelymatka lähes kaikkialle ja sinne mihin ei ole, on älyttömän hyvät julkiset yhteydet. Palvelut ovat lähellä ja on muutenkin kiva asua kaupungin sykkeessä. Etenkin näin vanhempainvapaalla on mukavaa, kun lounasvaihtoehtoja on loputtomasti ja leikkipuistot pulloollaan lapsi- ja aikuisseuraa.

Biologinsieluni silti kaipaa luontoa lähelleen. Me onneksi asumme ihan puiston kupeessa, lähellä rantaa, mikä helpottaa. On enemmän tilaa hengittää ja kauniita maisemia missä ulkoilla. Toivon tietysti myös, että poikani saa mahdollisimman varhain mahdollisimman mukavia luontokokemuksia. Olen sen koulukunnan edustaja, joka uskoo varhaisen luontosuhteen vaikuttavan siihen, miten suhtaudumme luontoon ja kaikkeen elävään aikuisina. Toivon, että hänestä kasvaa luontoa kunnioittava, arvostava ja sen kauneuden näkevä nuori ihminen. Pyrin tukemaan tätä kehitystä ja säilyttämään hänen lapsenomaisen luontaisen kiinnostuksen kaikkea elävää kohtaan.

Me ollaankin perustettu ihan oma pieni luontokerho muutaman muun äidin kanssa. Me retkeillään lasten kanssa tässä lähialueilla ja vähän kauempanakin, istutetaan kasveja ja muuten vaan höntsätään ulkona. Ei missään nimessä mitään tiukkapipoista meininkiä, vaan ilon ja viihtymisen kautta. Kevät onkin tosi otollista aikaa luonnossa liikkumiselle, kun maasta puskee koko ajan kaikkea uutta ja jännittävää, mitä ihastella ja tutkailla. Viikottain kuuluu uusien lintujen ääniä ja jäät sulaa vauhdilla. Huomenna tehdään lasten kanssa pääsiäisjuttuja, istutetaan ohraa ja ensi viikolla lähdetään kasvitieteelliseen puutarhaan. Suunnitteilla on retket myös ainakin Mustasaareen, Seurasaareen, Espoon Haltiaan, Lammassaareen ja Luomukseen. Niistä mahdollisesti myöhemmin lisää.

Juuri nyt peippo säestää pontevalla laulullaan tämän jutun kirjoittamista itkuhälyttimen kautta. Kevät, olet ihana!