Valoa tunnelissa

Heh, pistipä melkein naurattamaan tuo edellinen postaus – pieni pms-hirmu tainnut olla kirjoittamassa! 

 

Kuukautiset alkoivat siis 51 kiertopäivän jälkeen, ja edellisen postauksen olen kirjoittanut kp 50. Kuukautiset muuten olivat suht normaalit, verraten siis tuohon kierron pituuteen. Kestivät viisi päivää, keräten samalla ihan todella kamalan aknen kasvoille.. Minulla ei ennen keskenmenoa ole epäpuhtauksien kanssa ollut takkua, mutta keskenmenon jälkeen kasvot tuntuvat kukkivan heti pienimmästäkin stressistä tai hormonien heittelystä. Uudenlaisen meikkaustavankin olen joutunut tämän myötä opettelemaan, ellen tahdo kulkea huppu päässä ja aurinkolasit silmillä.. 

 

Muuten olen ollut melko positiivisella mielellä tulevaisuuden suhteen, vaikka viime kierrossa olin jo heittämässä kaiken toivon roskiin. Jostain syystä seksin harrastamiseen on löytynyt uudenlaista intoa, ja parisuhdekin voi paremmin kun makuuhuoneen puolella ei tapahdu pelkkää pakonomaista suorittamista! 

 

Ystäväni kertoi minulle vähän aikaa sitten odottavansa toista lastaan. Tapa kertoa oli hyvin varovainen, ystäväni myönsikin jännittäneensä minulle asian tunnustamista. Toivon sydämeni pohjasta, ettei kukaan ystävistäni pelkäisi vauvauutisten minulle jakamista – toisten onni kun ei millään tavalla ole minulta pois!

 

En tosin myöskään väitä, etteikö sydämessäni olisi pieni pisto tuntunut. 

 

En väitä, ettenkö olisi tirauttanut tilanteessa pari kyyneltä, ja naamioinut ne onnen kyyneleiksi toisen puolesta. 

 

Kotona miehelle tunnustin, että ystävän uutinen tuntui yhtäaikaa hyvältä ja pahalta. Ymmärrän kuitenkin, että surun tunne ei johdu siitä, että ystäväni saa vauvan.

 

Suru johtuu siitä, että tahtoisin niin kovasti päästä itsekin kertomaan moisen uutisen lähipiirilleni.

 

Ehkä joskus pääsenkin, elämästä kun ei koskaan tiedä <3

 

-M