18. askel: Perfektionistin tunnustuksia
Olen monella tapaa perfektionisti, täydellisyyden hakuinen ihminen jonka vaikea myöntää itselleen ettei aina voi olla kaikessa täydellinen. Rakastan järjestystä, aakostusta, vuosilukujen mukaan järjesteltyä, parillisia asioita. No itseasiassa jos ollaan rehellisiä olen kai hieman pakkomielteinen sen parillisuuden kanssa. Ostan käytännössä kaikki suuremmat määrät parillisina. Jugurtit, irtokarkit, hedelmät… Leffateattereissa ja lätkämatseissa valitsen paikkani niin, että rivin ja penkin numeroiden yhteenlaskettu summa on parillinen. Joku voisi sanoa, että minulla on OCD, mutta koska nämä asiat eivät millään tavalla rajoita elämääni, en ole asiaa sen enempää pohtinut.
Syömishäiriö aikoina halusin tavoitepainoni aina oleva parillinen luku, sitten BMI:n piti olla parillinen luku ja lopulta koko homma karkasi käsistä. Painoni on aina ollut minulle arka aihe ja yksi este matkalla täydellisyyteen. Olen aina ollut liian laiha, liian läski, liian lauta, liian sitä ja tätä. Ainakin omasta mielestäni. Vertailukohtia on jatkuvasti ja aina petyn itseeni. Joka kerta. Niin nytkin, raskauden aikana. Surffailen Facebookissa raskaana olevien ryhmissä ja tunnen suunnatonta syyllisyyttä siitä, ettei minun raskausmahani vielä näillä viikoilla (RV17) näy kunnolla. Että näytän vain hyvin syöneeltä. Tunnen kateutta muita kohtaan ja vihaa itseäni kohtaan, koska tämä on asia johon en voi vaikuttaa.
Tai voisin varmaan jos söisin tajuttomia määriä epäterveellistä ruokaa, mutta en ole sellainen. Toki syön karkkia ja sipsejä ja herkkuja ja vastaavaa, mutta en voisi ikinä elää epäterveellisellä ruualla, koska se saa minut voimaan huonosti. Miehelläni oli joskus teoria, jonka mukaan syömishäiriöön sairastuvat ihmiset sairastuvat oikeasti siksi, että meille tarjottava ruoka on yksinkertaisesti niin huonoa. Loppuun asti tuotettua. Lihoiksi menevälle karjalle syötetään GMO-rehua, vaikka syöpäriskit tiedetään. Suolan määrä ruuissamme on järjetön. Puhumattakaan lisäaineista. Harva enää osaa oikeasti kokata kotona tuoreista raaka-aineista hyvää ruokaa. Kuitenkin, pointtini oli, että saisihan sen mahan kasvamaan hurjaa vauhtia syömällä.
Kyselen tutuiltani jotka ovat, tai ovat juuri olleet raskaana koska heidän mahansa alkoi näkymään, huolimatta siitä, että minulle on alusta asti sanottu, että luultavasti oma mahani ei tule kovin iso edes olemaan. Ruumiinrakenteeni vain on sellainen. Osa ei tätä mahakateutta ymmärrä, koska maha hankaloittaa elämää tietenkin. Mutta kyse ei olekaan siitä, vaan siitä että olen äärimmäisen kilpailuhenkinen ja erityisesti olen jatkuvassa kilpailussa itseäni vastaan. On aina asioita joissa haluan olla hieman parempi. Nyt kyse on raskaudesta. En koskaan riitä itselleni.