19. Askel: Maanjäristyksiä ajatuksina.

Välillä tunnen oloni kovin ulkoupuoliseksi ja erilaiseksi, kun selaan Facebookin äitiys-, odottaja- ja kaikenmaailman lapsiryhmiä. Tuntuu, että jokainen ympärillä oleva nainen joka on ollut raskaana, tai on nyt raskaana on täysin sinut uuden roolin kanssa. Minä en kuitenkaan ole. Vaikka odotan lasta, enkä haluaisi missään tapauksessa, että saisin keskenemenon tai vastaavaa, on tämä asia edelleen täysin käsittämätön minulle. Miten ihmeessä minun pitäis osata olla jotain mitä en ole ikinä ennen ollut? Jotain mihin en ikinä uskonut, että minut on edes luotu?

Olen aina ollut maailmanaparantaja. Unelmoinut muutoksesta ja jalanjäljen jättämisestä tämän planeetan hyväksi. Olen ollut kasvissyöjä monta vuotta ja jo nuorena eläinten oikeudet ovat kiinnostaneet minua ja olen touhunnut niiden puolesta enemmän ja vähemmän aktiivisesti. Kirjoittaminen on ollut minulle henkireikä, on sitä edelleen. Olen unelmoinut urasta Briteissä, seikkailuista Euroopassa, uusien ihmisten kohtaamisesta, kokemuksista. Kaikesta sellaisesta joka tuntuu juuri nyt, tällä hetkellä, täysin utopistiselta.

Tuntuu, että raskauden myötä minun pitäisi luopua itsestäni, luoda itseni täysin uudelleen. Muodostaa identiteettini jonkun muun hyväksi. Rakentaa itsestäni se myyttinen Äiti-ihminen, joka on kuin maaginen satuolento. Päätökset pitää tehdä niin, ettei niistä vaan koidu haittaa lapselle tulevaisuudessa. Omat unelmat, toiveet ja haaveet pitäisi heittää romukoppaan ja keskittyä siihen, miten saan toisen ihmisen elämän alkuun niin, että hänellä on mahdollisuudet kaikkeen. Minun pitäisi sopeutua siihen äitiysmuottiin ja olla aikuinen. Lopetta haihattelu ja unelmointi ja keskittyä tähän hetkeen, tai siltä se ainakin tuntuu.

Ystäväni eivät enää kysy, että mitä MINULLE kuuluu vaan puhuvat meistä ja silittelevät vatsaani. En ole yksikkö, olen monikko, niinkuin jotkut ällösöpöt pariskunnat. En ole minä. En ole Mirppu, Mira, Mirputin, biletyttö, seikkailija, olkapää, paras ystävä, hyvä ystävä. En ole mitään niistä. Olen vain tuleva äiti. Astia jossa kannetaan uutta elämää ja kaikki odottavat, että se syntyy tähän maailmaan. Minä omana itsenäni olen merkityksetön. Vointiani kysytään ainoastaan, jotta saataisiin tietää, että vauvalla on kaikki hyvin.

Samalla olen siirtynyt siitä naisesta johon otettiin yhteyttä, kun haluttiin villi viikonloppu tai uusia kokemuksia, siihen naiseen johon ei vain oteta yhteyttä. Koska en nykyään osaa puhua muustakuin parisuhteestani ja raskaudestani. Ymmärrän sen, mutta toisaalta minua surettaa se, kuinka moni on jo nyt jäänyt kelkasta. Kuinka moni on unohtanut minut koska en juo, koska en notku baareissa ja flirttaile miesten kanssa aamuyön tunteina. Nyt olen vain jatkuvasti väsynyt, päätäni särkee tai olen ihan pihalla. Sen takia joudun perumaan sovittuja näkemisiä ja kaikki eivät sitä ymmärrä, tai halua ymmärtää. Eivätkä sitä, etten jaksa välttämättä lähteä kaupunkiin asti. Näkisin mielelläni luonamme, mutta tuntuu mahdottomalta pyytää ketään tänne, koska kuka oikeastaan haluaisi viettää aikaa kanssani koska elämäni on tylsää ja minä olen tylsä?

Ennen rakastin tyttöjen iltojen järjestämistä, tai ylipäätään heiluin mielelläni erilaisten tapaamisten järkkääjänä, mutta nyt kun mietin viikonloppuna kuinka mukavaa olisi pitää tyttöjen ilta seuraava ajatukseni oli, että höh kukaan ei varmaan haluaisi tulla, koska iltoihin liittyy aina alkoholi, paitsi nyt. Ja mistä minä puhuisin? Siitä kuinka paljon ärsyttää, kun yritän saada ystäviä kiinni viikonloppuaamuisin, mutta en saa koska he nukkuvat humalaa pois? Itsekästä. Siitä kuinka paljon minua pelottaa se, ettei minusta tule sellaista äitiä, kun pitäisi? Ei ketään kiinnosta. Siitä miten tuntuu etten enää tiedä kuka olen? Hae ammattiapua. Juuri nyt, tällä hetkellä, tätä näpytellessäni, minusta tuntuu, että olen puhtaasti yksin.