Kuudestoista askel
Eilen oli ensimmäinen virallinen ultra yleisellä puolella. Ihmettelin kovasti, miksi aika venähti, mutta Kättärillä selvisikin ettei neuvolasta ollut mennyt tieto eteenpäin siitä, että olinkin muutamia viikkoja pitemmällä raskaana, kuin alunperin oletettiin. Nyt on pakko sanoa, että kun varhaisultran jälkeen soitin neuvolaan kertoakseni, että tilanne on tämä ja tämä jäi minulle tunne ettei minua kuunneltu. Ja nyt on pikkuhiljaa selvinnyt, että niin ei tosiaan tehty. Ensinnäkin lääkäriaikani vaihdettiin ja minulle varattiin aika lastenlääkärille, joka ei tiedä raskaana olevista naisista mitään, sen lisäksi muutama info jotka pyysin tietoihin lisättäväksi, oli jätetty pois ja nyt vielä tämä, että tieto ei ikinä Kättärille asti mennyt, vaikka minulle sanottiin ettei minun itse sinne tarvitse soitella. Huoh.
Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen ja kaikki ajat saatiin vielä päivitettyä ja pääsen jotenkuten mukaan perusrytmiin tarkastuksien yms suhteen, tosin ensimmäiset Down-seulat menivät minun kohdallani ohi, mutta eilen annoin sitten kaikki mahdolliset verinäytteet ultran jälkeen, koska pystyin sen samassa paikassa tekemään. Voin rehellisesti sanoa, että pelkään ja kammoan piikkejä ja verta. Verikokeet ovat minulle kauhistus ja varsinkin tilanteessa, jossa en ole osannut siihen varautua. Nytkin minulle vain sanottiin, että kipität sinne kakkoskerrokseen, otat vuoronumeron ja menet. Hyi. Useamman lähetteen kanssa sinne sitten menin ja melkein pyörryin. Onneksi tällä kertaa oli ammattilainen asialla ja hän osasi pitää minut rauhallisena, eikä päästänyt menemään heti näytteen ottojen jälkeen. Tajuhan siinä olisi varmasti lähtenyt.
Itse ultrassa kaikki oli erittäin hyvin. Supervauva on edelleen erittäin super: kasvaa tasaisesti, pään muoto on juuri oikeanlainen, kroppa on symmetrinen ja kaikki mitä kuuluukin olla on jo olemassa. Kaiken kaikkiaan täydellinen vauva. Kyselin kovasti olisiko sukupuolesta mitään vinkkiä vielä tässä kohtaa, kun viikkoja on se 16 kasassa ja elimet alkavat kehittymään. Kätilö sanoi, että on hieman aikaista sanoa mitään, mutta että katsotaan. Ja sanoi, että hän sanoisi omaan kokemukseensa perustuen, että ehdottomasti tyttö. Sikiö kuulemma muistuttaa selkeästi enemmän tyttöä, kuin poikaa. Tässä kohtaa itkin ihan hiukan, koska olen nyt kaksi kertaa nähnyt unta tyttövauvasta ja siksi sellaista toivonkin.
Tiedän, että mieheni toivoi enemmän poikaa. Tottakai, kaikki tuntemani miehet ovat toivoneet aina poikaa. Olen miettinyt että mistä se johtuu, varmaan kuitenkin samasta asiasta, kuin että naiset toivotavat hyvin usein esikoisestaan tyttöä. Kyllä minä olen pohtinut paljon, että mitä ihmettä voin tehdä pojan kanssa? Kiinnstuksen kohteet ovat kovin erilaisia, mutta mietin, että jos poika tulee niin enköhän löydä itseni tsemppaamassa sieltä kaukalon tai kentän laidalta. Voisin myös kuvitella, että miehen päässä vilisevät kauhukuvat poikaystävistä ja tyttären sydänsuruista. Sillä kyllähän jokainen mies tietää millaisia pojat ovat?
Vaikka loppujen lopuksi millään muulla ei kyllä ole merkitystä, kuin sillä, että vauvalla on kaikki hyvin ja se syntyy terveenä. Henkisesti ja fyysisesti terveenä. Siitä on pienen elämä hyvä aloittaa.
Silti myönnän, että odotan jo nyt, että pääsen letittämään pikkutytön hiuksia, sovittamaan ensimmäisiä korkokenkiä ja valitsemaan asuun sopivaa laukkua. Vähän käy sääliksi miestäni, sillä nyt jo asuntomme pursuaa minun kenkiäni, laukkujani ja eritysisesti sitä kosmetiikkaa, mistä aiemmin teille kerroinkin. Mitäs sitten, kun asunto on kahden naisen iso vaatehuone? Huh.