Jokaisella meillä on varmaan jonkinlainen pimeä puoli, tai näin olen vuosien varrella miettinyt. Ihmismieli ei ikinä ole kokonaan pelkästään hyvä tai paha, vaan se muovautuu erinäisistä syistä. Olen ollut jo vuosia, itseasiassa varmaan lapsesta asti kiinnostunut kaikesta ”kummallisesta”: noituudesta, okkultismista, loitusuista, taioista, wiccoista, vampyyreista, ihmissusista, kaikesta yliluonnollisesta. Näiden lisäksi minua on aina kiehtoneet sarjamurhaajat ja kultit yms kaikki niihin liittyvä. Meillä oli lapsuudenkodissani iso ”tieto”kirja jossa yhtenä osana oli esim Viiltäjä Jack ja kaikki siihen liittyvä. Kirja ja erityisesti tämä tarina kiehtoivat minua suuresti ja palasinkin sen pariin usein. Tänä päivänä vierailen usein murha.info sivustolla lueskelemassa menneistä ja tällä hetkellä vireillä olevista mysteereistä ja tutustun edelleen sarjamurhaajien yms sekopäiden maailmaan.

Miksi? Minua on aina kiehtonut ihmismielen pimeä puoli, se mikä saa ihmiset tekemään hirmutekoja. Tavallaan ymmärrän sen, jos paineen alaisena esimerkiksi perhettä uhatessa tekee asioita, mutta eniten minua mietityttää tavallisista perheistä tulevat psykopaatit ja sosiopaatit. Viime aikoina, varmasti raskauden siivittämänä, olen lukenut paljon lapsimurhaajista. Miksi? Koska usein puhutaan siitä, että lapset ovat puhtaita ja mieli myrkyttyy vasta myöhemmin. Viattomuuden taakse piilotettu pahuus on ehkä kammottavin asia ikinä.

Tunnetuimpia tapauksia ovat varmasti esimerkiksi Mary Bell joka vuonna 1968 tuomittiin kahdesta taposta. Uhrit olivat neljä ja kolmevuotiaita. Mary Bellin tapauksesta tekee kammottavan se, etä hän on ystävänsä kanssa auttanut toisen uhrin sisarusta etsimään uhria ja tarkoituksellisesti yrittänyt johdattaa tämän kuolleen uhrin luokse, koska halusi järkyttää tätä. Ystävä kuitenkin esti tämän ja uhri löydettiin myöhemmin. Toinen hälyttävä seikka tapauksessa on se, että Bell on tarkoituksellisesti valehdellut poliisille tapauksesta ja kommentoinut myöhemminkin, aikuisiällä, että tärkeintä oli valehdella hyvin. Tavallaan tuntuu siltä, että kyseessä olisi ollut vain leikki.

Toinen aikanaan hyvin paljon järkytystä aiheuttanut tapaus oli Jon Venables ja Robert Thompson (molemmat syntyneet -82), jotka houkuttelivat kaksivuotiaan Jamie Bulgerin mukaansa ostoskeskuksesta vuonna 1993. Samoin kuin Bellin tapauksessa, nämäkään pojat eivät ole osoittaneet katumusta millään tavoin, ainoastaan olleet pahoillaan siitä, että jäivät kiinni.

Raskauden myötä ajatusmaailmani on alkanut muokkattumaan pikkuhiljaa, sen sijaan että nämä ja vastaavat tapaukset pelkästään kiehtovat minua, olen oikeasti miettinyt miten lasta voisi suojella kaikelta siltä pahuudelta mitä ympärillämme on? Ei se varmaan ole edes mahdollista, varsinkin kun tuntuu rehellisesti sanottuna siltä, että maailma menee jatkuvasti vain hullumpaan suuntaan. Koulukiusaamisen yleistyessä on opettajilta otettu kaikki mahdolliset välineet puuttua siihen pois. Internetin aikakaudella kiusaaminen on siirtynyt myös nettiin ja sosiaalinen media mahdollistaa ryhmäpaineet ihan uudella tavalla. Herkkyys ja empatiakyky koetaan monessa paikassa heikkoutena, lapsille ei saisi tuottaa pettymyksiä ja tukkapöllykin koetaan vääränä. Lasten ja nuorten masennustapaukset yleistyvät ja itsemurhatilastot nousevat. Lääkityksiä tarjotaan yhä nuoremmille, mistä kumpuaa kaikki paha olo ja kuinka paljon vanhemmat vaikuttavat siihen?

Kouluampumiset ja vastaavat tapaukset Suomessa ovat vain jäävuoren huippu, kun tilastoja ja tapauksia tarkastellaan maailmanlaajuisesti. Mitä täällä tapahtuu ja voiko siihen enää vaikuttaa? Hui. Ps. toivottavasti kukaan ei tule sanomaan, että kaikki tämä johtuu saatanallisesta musiikista mitä jengi on kuunnellut ja saanut siitä vaikutteita.