Toinen askel

Olen ollut viimeisen vuoden se mimmi joka tunnetaan biletyttönä. Bailaan milloin vaan: keskellä viikkoa, viikonloppuna, yötä päivää ja monta vuorokautta putkeen. Sanonta your body is not a temple, it’s an amusement park on ollut yksi lempparisanonnoistani pitkään ja olen kyllä elänytkin sen mukaan. Tämä onkin varmasti yksi syy siihen miksi osa ystävistäni huokaisi helpotuksesta, kun palasimme yhteen poikaystäväni kanssa ja pamahdin kaikenlisäksi vielä odottamattomasti raskaaksi. Vihdoin pakko pysähtyä, tai ainakin hidastaa.

Muutos on ollut yllättävän vaikea, toki tiedostin sen, että kroppa muuttuu raskauden myötä, mutta en ikinä milloinkaan osannut kuvitella kuinka paljon. Olen ihmistyyppiä joka pärjää muutaman tunnin unilla, parhaimmillaan olen bileillan jälkeen painellut töihin kahdenkymmenen minuutin unien jälkeen ja ollut ihan normaalikunnossa. Varsinkin raskauden toinen kuukausi oli juuri tästä syystä rankka. En voinut ymmärtää minne kaikki energiavarantoni ja puhtini ovat hävinneet. Muistatte varmaan Duracell-paristo mainos, jossa ”väärän merkkisillä” paristoilla käyvä pupu hyytyy kesken kilpajuoksun? Se olen minä. Päähäni ei varsinaisesti vieläkään mahdu käsitys siitä, että mieluusti nukkuisin 24/7 tällä hetkellä. Asioiden aloittaminen on jotenkin käsittämättömän rankkaa. Poikaystäväni sanoi, että aiemmin hän olisi tarvinnut kolme pannullista kahvia pysyäkseen perässäni, nyt minä olen se joka kaipaa päiväunia.

Moni on kysellyt onko ollut vaikeaa olla juomatta, no onneksi voin sanoa, että eipä ole ollut. Juominen ei koskaan oikeasti ole ollut minulle mikään juttu tai ongelma. En ole tarvinnut holia tutustuakseni uusiin ihmisiin tai pitääkseni hauskaa. Se on ollut vain luonnollinen osa biletystä ”koska kaikki muutkin”. Ja totuus on se, että päätin lopettaa juomisen jo ennen kuin sain tietää raskaudestani. Nyt vaan sattui osumaan sopivasti kohdalle tämän tapahtuman kanssa. Joten ei, juomatta oleminen ei ole ollut vaikeaa. Mieleni ei ole edes tehnyt alkoholia ja vaikka tiedän, että viinilasi silloin tällöin olisi ihan ok ja hyväksyttävää en kaipaa sitä.

Toisaalta on surullista, että osa ystäväpiiristäni muodostuu nimenomaan bilettäjistä ja he ovat tietenkin jääneet pois viimeisten kuukausien aikana. Alunperin keskityin parisuhteeseeni, sitten tuli raskaus ja tässä sitä nyt ollaan. Toisaalta olen heilunut vakkaribaarissani viimeiset vuodet liiankin ahkerasti, joten ehkä pieni breikki ei oikeasti tee pahaa. Tiettyjä ihmisiä on silti hieman ikävä. Onneksi koen silti, että tärkeimmät ystäväni ovat jääneet ympärilleni, eikä heidän kanssaan tarvitse istahtaa tuopin ääreen, vaan maailmaa parannetaan perinteisesti teekupin äärellä.