Tuli käytyä isän luona. Ei ollut sisustus paljoa muuttunut: edelleen komeili meikän luokkakuvat kirjahyllyssä. Kuvia koristaa luokkatunnusten lisäksi diagonaalisti, haalealla sanatoisto ’koevedos’. Yhtenä vuonna sain potrettitarra-arkin itselleni. Siitä samaisesta ekan luokan pärstäkuvakokoelmasta tuli vaihdettua luokkalaisten kaa vielä kutosellakin. Voi lapsuus! Muistan kun lääkäri selitti useasti puhkeavaa virtsatientulehdusta huonoilla geeneillä, kun totuus oli, ettei faija koskaan pitkillä kävelyillä tohtinut viedä pissahätäistä tytärtä maksulliseen vessaan. Yhdestä asiasta olen silti kiitollinen: Kuvisarvosanani oli aina kymppi. Kun pienenä toivoin koiraa tai hevosta, faija sanoi, että jos piirrän oikein aidonnäköisen eläimen ja laitan piirrustuksen yöksi ikkunanlaudalle, se herää henkiin. Jonain vuonna taito toi stipendinkin, ja sehän sai faijan ylpeydestä kyyneliin. Verottomat tulot, ah!

Isän luona jos haluaa käydä vessassa, mutta huomaa tilan olevan varattu, tulee oveen koputtaa kaksi kertaa. Se on koodikoputus, jonka tarkoituksena on saada pöntöllä istuva tietoiseksi siitä, ettei vetäisi vessaa, sillä sinne on hetiperään tulossa toinen ja näin ollen voi kaksi vetäystä säästää yhdeksi. Siellä on myös jääkapin ovessa valokuva jääkaapin sisällöstä: jottei ovea tarvitsisi avata, vain katsoakseen mitä sieltä löytyy. Sitten kun sieltä on jotain napattu, tulee tuote yliviivata kuvasta. Isän luona ruokapöydässä syödään. Silloin töitä tekee makuaisti, eikä näöllä ole virkaa. Siksi lamppuja ei sytytetä. Pippurit ja suolat on sponssannu McDonald’s. Jälkkäriksi menemme Halpa-Halliin, sormet ristissä että siellä olisi tarjolla maistiaisia.

Herään siihen, että mummo potkii minua. ’Nyt on kiire, pitää keretä synagogaan!’ Juoksen vessaan oksentamaan. Klassisesti kansi pamahtaa kiinni juuri kriittisessä kohdassa. Haluan jäädä siivoamaan, mutta mummo potkii yhä: Kiire synagogaan! Yhtä matkaa poistumme mummon asunnosta. Joku  voisi luulla, että teen mummosta pilkkaa matkimalla hänen töpötystään, mutta se on senhetkinen rehellinen kävelytyylini: Molemmat polvet ovat auki, ja vasen nilkka todennäköisesti nyrjähtänyt. Mun pitäis tuntea katumusta, mutta ruhjeiden tuottama kipu valtaa kaikki muut tunteet. Tiet mummon kanssa erkanevat. Kyseessä ei ole siis oma mummoni. Mulla ei oo mitään hajua, mikä mummo on kyseessä.  Kaivan taskusta lapun, johon on kirjoitettu ’Seija’ ja liuta numeroita. Ilta meni siis toivotusti: En herännyt omasta sängystä ja sain vielä puhelinnumeron.

En muista mitään. Onneksi, sillä en ole täysin varma haluaisinko muistaa mitään.

Nollan euron ilta ei ole saavutus sinänsä, onhan sitä humalluttu muiden tarjoamista juomista ennenkin. Mutta kuinka monen nollan euron iltaan on kuulunut ruokailu (mäkin jonossa annat myyjän olettaa, että takanasi seisova maksaa) ja yösija arvoasunossa. Vaikka ilta olikin ilmainen,faija tuskin on ylpeä. Yksi ilta kännissä maksoi minulle kaksi viikkoa salikieltoa. Mulla oli joskus skidinä kausikortti Wasalandiaan. Koska faija oli maksanut siitä ison rahan, pakotettiin minut viettämään siellä kesän jokaikinen päivä.