365pvä shoppailematta

Tein vuodenvaihteessa lupauksen olla shoppailematta 365:n päivään. Aloin jopa pitämään päiväkirjaa aiheesta, ’100 päivää ostolakossa’, alkuun meni ihan hyvin, tein Cortney Carverin Project 333:n ja vaatekaappini näytti ihan super siistiltä, mitä se ei ole näyttänyt pitkään aikaan. Yleensä mulla oli joka aamu itku-potku-raivarit siitä, etten tiedä missä mun ne lemppari vaatteet on – mitkä haluan päälle just nyt, mä en vaan löytänyt niitä. Mun miesparka joutui etsimään niitä, se paljon kyseenalaistaa tätä että se toimii mäyräkoirana tässä suhteessa, etsien mäyrän sijaan mun oikeata mustaa paitaa tai farkkuparia. En voi kuvata sanoin miten ihanaa ja selkeää elämä on kun vaatekaapit on järjestyksessä. (Voi kun se leviäisi itsestään kodin muihinkin kaappeihin. Heh.)

Jossain 7.päivän kohdalla huomasin että se hartaasti suunniteltu vaatekaappi nykyistä elämää varten ei kuitenkaan toiminut niin kuin ajattelin. Esim. multa löytyy Coston beanie tupsulla, mutta hitto vie se pipo nousee koko ajan korviltani ylös ja sitten kamala tuuli pääsee sisään, sitten huomasin että en ollut tyytyväinen valitsemaani huiviin puhumattakaan lapasista. Project 333:n etuna on huomata mitkä asiat on oikeasti tärkeitä, mitkä asiat ei vaan toimi joka johtaa siihen, että et sä niitä ei toimivia asioita enää elämässäsi säilytä, ajatellen että ne muuttuu toisenlaisiksi vaan sä myyt ne eteenpäin. Luen monesti naisten lehdistä näin alkuvuodesta kuinka päätoimittaja tai joku toimittaja nainen kuvaa sitä kuinka ’puhdistunut olo’ tuleekaan siitä, kun lahjoittaa vaatteensa eteenpäin jonnekin Uffiin tms. Me ollaan varmaan kaikki törmätty uutisiin siitä kuinka ”eettistä” tämmöinen toiminta on oikeastaan. Me täällä Suomessa, jossa on kehittynyt kierrätys kulttuuri toisin kuin kehitysmaissa johon me tungetaan meidän lumppuja ajatellen ’tää on hyvä ekoteko, niiden pitäisi/ne on vaan olla onnellisia näistä lahjoituksista’ mutta eihän se niin mee. Ei me voida enää hankkia meille puhdasta tunnetta tällä tavoin. Mihin sitten niitä vaatteita pitäis laittaa? Joissain onnekkaissa kaupungeissa lienee Telaketju -hanke eli voit vaan pistää taloyhtiössä sijaitsevaan keräys astiaan niitä vaatteitasi. Voit yrittää myydä vaatteita kirppiksillä, 2nd hand myymälöissä (itse esim suosin Helsingissä Relovea) tai sitten Tori.fi jossa myös pystyy antamaan ilmaiseksi ja toivon mukaan joku hakee sen.

Kun mä sen kerran tein että shoppasin muutaman tuotteen, pelkäsin että sorrun sen jälkeen jatkuvalla syötöllä siihen shoppailen taas ihan älyttömästi että taas lähtee lapasesta tuo rahankäyttö. Mutta ei se yllätyksekseni mennytkään niin. Koen tällä hetkellä lähinnä ahdistusta siitä miten paljon tavaraa mun kaapeissa on. Ihan jäätävästi! Siinä project 333:n alussa laitoin niitä turhia vaatteita smartbox muovisiin laatikoihin jotka oli kooltaan 45l:n kokoisia, jouduin menemään Prismaan ostamaan lisää tällaisia smartboxeja jotta saan loputkin vaatteista jonnekin. Jos mietitään sitä hyvää antoisaa elämää, niin ei mun mielikuvissa siinnä se että mun elämässä on näin monta huollettavaa vaatepartta. Oon kuullut niistä ihmisistä jotka ostaa isomman asunnon vaan vaatteitansa varten, vähän sellaista Sinkkuelämää tyyliä. Haaveillaan siitä isosta walk-in-closetista. Kuinkakohan paljon aikaa nämä ihmiset käyttävät aikaansa vaatehuoltoon?

Shoppailulakko on mennyt ihan hyvin, helmikuussa yritän kiristellä vyötä lisää ja laajentaa sitä vaatteista muihinkin osa-alueisiin. Onneksi koulussa käynti, verkko-opiskelut, työväenopiston kurssit ja muu harrastelu syö aikaani kiitettävästi ettei ensimmäisenä mielessä ole vaan asioiden shoppailu. Oletteko te koskaan olleet pidempiä pätkiä shoppailulakossa ja miten se meni? Jätä viestiä kommenttiboksiin, lukisin mielelläni!