Tutustutaan hieman
Moikka!
Tässä sitä taas ollaan. Ihanan rauhallinen viikonloppu kotiseudulla kohta takana.
Vaikka tykkään Lappeenrannassa asua, niin silti on välillä ihanaa päästä latautumaan ”maaseudulle” vanhempien luokse, eli kotikotiin. Täällä tuntuu että aika pysähtyy ja kaikki on niin rauhallista. Mihinkään ei ole kiire! Ah, ihanaa <3
Ajattelin hieman kertoa itsestäni teille. Googlettelin koko eilisen päivän ja tämän aamun valmiita kyselyitä toisista blogeista helpoilla tutustumis kysymyksillä. Osissa oli hyviä ”nimi, asuinpaikka, ikä” kysymyksiä mitkä kertoo kaiken oleellisen, osassa taas liian outoja.
Tässä pieni tietopläjäys miusta:
– Oon siis Jenna.
– Asun Lappeenrannassa. Helmikuun alussa tuli täyteen 5 vuotta!
– Oon kotoisin Kesälahdelta (wuhuu Kesälahti mainittu, torilla tavataan)
– Täytän kesällä 25 vuotta.
– Pelkään isoja laivoja, siltoja, lentokoneita. Oikeestaan melkeen kaikkee isoo minkä ihminen on rakentanut.
– Innostun liikaa kaikesta pienestä, söpöstä ja turhasta.
– Käytän sanaa ”ihana” ihan liikaa.
– Kiroilen myös liikaa.
– Omistan aivan liian vilkkaa mielikuvituksen. Tämä kostautuu mm. kun kävelen pimeällä kadulla ja ”joku haluaa murhata tai raiskata”. Vaikka ketään ei näy missään!
– Oon pessy hiukset elokuusta asti ruisjauholla.
– Käytän luonnonkosmetiikkaa.
– En todellakaan osaa yhdyssanoja… tai kirjoittaa äidinkielellisesti oikein. Näitä varmasti näätte täällä paljon, pahoittelen sitä jo etukäteen :D
– Rakastan kaktuksia <3
Toivottavasti teillä on ollu hyvä viikonloppu! :)
– Jenna
Ps. miut löytää Instagramista @jennasaukkonen
Kuvat Mallorca, helmikuu 2018.