Kesän ensimmäinen päivä
… ja luultavasti viimeinen! Joten kannattihan siitä ottaa kaikki irti.
Viikon viimeinen päivä, mahdollisuus nollata ajatukset ennen tulevaa viikkoa. Vaikken kirkkoon kuulukkaan ja jumalan olemassa oloa todista, niin tapaan ajatella ”jumalakin lepäsi sunnuntaina” ja sillä verukkeella meni tääkin sunnuntai rauhallisesti. Viikon treenit oli tarkotus alottaa ja lopettaa tänään, mutta kyllä se auringossa pieni pöyräily ja kävely vei hikisellä salilla hikoilusta voiton!
Kävin aamupäivästä yksikseni kauppatorin kirppiksellä pyörähtämässä, ja jo toisessa myyntikojussa oli ihan miun näkönen ruukku (kuva miun instastoryssa terveisin mummeli!) jolle löyty pienellä ruukkujen vaihtelulla asukas.
Kotona oltiinkin jo herätty ja sain kaverin ylipuhuttua lähtemään Satamatie 6:een kahville. Onneksi asutaan keskussa ja matka sataman toiseen päähän taittuu kivoissa sataman tai linnoituksen maisemissa. Ja mikäs siinä kävellä, kun sää oli mitä mainioin! En muista, oliko koko viime kesänä yhtenäkään vapaapäivänä näin hyvä sää. Vai olinko vaan sisällä koko kesän ja en muista…
Kahvittelun jälkeen sataman kautta Domino Sushiin syömään. Sieltä en tietenkään kuvia tajunnut ottaa, mutta lohi lajitelma oli aivan loistava! Ensimmäinen kerta kun ”yksin” tilaan pelkkää sushia. Onneksi ei tarvinnut pettyä, oli nimittäin 5/5.
Niin ja tehtiin myös ensimmäistä kertaa jauhelihakeittoa ite. Maistu ihan samalta mitä äitin tekemä <3
NIIN JA HEI! Alotin uuden jutun! Ajattelin, että jos minnuu kiinnostaa tämmönen, niin varmasti muitakin sitten. Eli ajatus lähti kokonaan siitä, että kannattaako kosmetiikan ostossa kattoa tuotteen hintaa. Jos ostan tuotteen joka maksaa 40e, niin kuluuko se heti kuukaudessa loppuun, millon tuotteen hinnaks tulee ihan liikaa. Näin ei kuitenkaan jokaisen tuotteen kohdalla ole, mutta haluan tällä kumota ajatusta ”en osta sitä tätä tuota koska se on niin kallis, vaan ostan halvan tuotteen jota käytän kolme purkkia samassa ajassa kun kalliimpaa yhden”. Tottakai se on vaan plussaa, jos löytää edullisen tuotteen, jonka jokaisen käyttökerran ”hinta” on edullinen. Esimerkkinä perjantaina ostettu 6e saippuapala, jonka pakettiin kirjoitin päivämäärän jolloin sitä käytin ensimmäistä kertaa. Edellinen saippuapala (eri valmistajalta) kesti noin 2kk jokapäiväisessä käytössä, mutta koska hintaa en muista, niin hintaa per käyttö en voi laskea. Prismasta saa alle 4e ison pumppupullon hyvää nestemäistä saippuaa, mutta en muista että se olisi kestänyt kuukautta pitempää. TODELLA sekalaisesti selitetty, mutta semmosta se on :D
Toivottavasti siun viikko oli hyvä, tai etes tää aurinkoinen sunnuntai!
– Jenna