Lappi osa 1

Hei taas,

 

teimme poikaystävän ja tämän kaverin kanssa kesällä matkan Lappiin, joka oli allekirjoittaneen ensimmäinen omatoiminen vierailu Lappiin. Aikasemmin olen vieraillut vain 6. luokan leirikoulumatkalla Rukalla, eli voi sanoa että Lappineitsyys meni vasta tänä kesänä.

Mietimme yhteisen kahen viikon kesäloman tekemistä ja viime kesänä kävimme Lontoossa, ja ulkomaan matka houkutteli nyttenkin. Onneks rahatilanne ei antanut periksi ulkomaille lähtöä ja jäimme Suomeen. Avokki on lapsena matkaillut perheensä kanssa Lapissa, ja ylipäätään pohjosessa, asuntoautoilla, mutta miulle tuntemattomaan paikkaa oli jopa jännittävämpää kuin ulkomaan reissut! Ja ulkomaan matkalta matka tuntuikin!

Olimme maanantaista seuraavan viikon tiistaihin reissun päällä henkilöautolla ja kaveri moottoripyörällä. (voip olla että koin kesän aikana pienen ikäkriisin, jonka päätteeksi lupasin itselleni ajavani moottoripyöräkortin ja ostavani Vespan, jolla teen reissun Norjan pohjoisimpaan paikkaan ja jäämerelle vielä joskus…) Kolmen henkilön kamat mahtu hyvin autoon ja eikun nokka kohti Lappia!

 

IMG_20180723_171208.jpg

Ensimmäiset porot! JEE

 

OI000825.jpg

OI000818.jpg

OI000819.jpg

Pysädyksiä tehtiin noin joka kymmenes kilometri. Tai siltä se näin jälkeen päin ajateltuna tuntui! Suomussalmen ”Hiljainen Kansa” oli hauska ja kiehtova näky. Pojat vitsaili että, jos mie menisin tuonne kansan keskelle seisomaan, niin kukaan ei huomais mitään eroo, tuurpeet päässä ja kukkamekko. Harmitti kyllä kauniiden mekkojen ja paitojen puolesta, kun ne tuolla pellolla ovat haalistumaassa polttavassa kesäauringossa.

 

OI000828.jpg

OI000829.jpg

Emme varanneet mitään majoituspaikkoja etukäteen, muuten kuin ensimmäisen yön mökin Posiosta. Mökki maksoi noin 50e yöltä ja siihen kuului tietenkin suihkutilat ja wc sekä aamusauna. Aamiainen oli 12e luokkaa. Uimaranta oli aivan mökkeröisemme lähellä, noin 20 metrin päässä. Ja vesi oli lämmintä ja kirkasta kun mikä!

 

OI000837.jpg

IMG_20180723_213009.jpg

OI000844.jpg

OI000845.jpg

OI000846.jpg

OI000847.jpg

OI000848.jpg

Aamu-uinnin ja aamupalan jälkeen kamat kasaan ja auton nokka kohti Pyhän tunturitien kautta Ivaloa!

 

Lappi 5/5!

 

– Jenna

Hyvinvointi Mieli Matkat Suosittelen