Mansikkakakku
Tämä mansikkakakku kestää kuljetusta ja siitä riittää hyvin viidelle henkilölle tai useamalle! Kannattaa kokeilla!
ainekset:
pohja:
4 kananmunaa
1,5dl sokeria
1dl Strömsbergin Myllyn vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
vuoka:
mantelijauhetta
voita
täyte ja kuorrutus:
n. 4dl kuohukermaa
2tl vanilijasokeria
1tl tomusokeria
1rkl sokeria
n. 5dl mansikoita
kostutus:
1dl mantelimaitoa
1tl vanilijasokeria
koristelu:
tuoreita mustikoita ja sitruunamelissaa
- vatkaa kananmunat ja sokeri keskenään valkoiseksi vaahdoksi. Vaahto on tarpeeksi tiheää, kun sen pintaan jää lusikasta jälki. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon.
- voitele ja lisää mantelijauhe vuokaan. Lisättyäsi taikinan tasoita sen pinta ja paista uunin alatasolla 30-35min uunista riippuen 175 asteessa. Pohja on valmis sen värin muuttuessa kullanruskeaksi.
- Kun pohja on jäähtynyt, leikkaa se leipäveitsellä kolmeen osaan ja kostuta mantelimaito-vanilijasokeriseoksella.
- Valmista täyte. vatkaa 2dl kermaa ja sokerit vaahdoksi ja paloittele n.3dl mansikoita joukkoon. Levitä kerma-mansikkaseos kahden alimman kakkupohjakerroksen päälle.Aseta kerrokset päällekäin. Kakkua voi painaa hiukan keskeltä, jotta täyte leviää reunoille. Kerman koostumuksesta riippuen kannattaa tehdä lisää täytettä jos loppuu kesken.
- Vatkaa 2dl kermaa ja sokerit ja levitä vaahto ylimmän pohjan päälle. Lisää mansikat ja (jos on) mustikat sekä sitruunamelissa.
Valmis kakku säilyy hyvin yön yli jääkaapissa ja kulkee avattavassa vuoassa helposti mukana.