puolen tunnin leipä

Sain viikonloppuna uuden sponsorin Porvoosta, kun kävin Strömsbergin myllyllä katsomassa, miten heidän kotimaiset tuotteensa syntyvät. En ole aikaisemmin käynyt myllyssä ja sain oppia hurjan paljon uutta. Mieleen jäi kuitenkin vahvasti, kuinka perinteisillä menetelmillä lähipellolta kerätty vilja käsitellään valmiiksi tuotteeksi. Satavuotiaan myllyn tuotteiden korkea laatu tulee kovasta mekaanisesta käsityöstä, jota teollinen tuotanto ei voi mitenkään korvata. Ja laadun todellakin maistaa! Strömsbergin Myllyn arvojen mukaisesti kaikki raaka-aineet tulevat kotipelloilta täysin prosessoimattomina. Esimerkiksi kaurahiutaleet ovat täysin höyryttämättömiä ja lisäaineettomia, mikä tekee niistä sekä ravitsevampia että maukkaampia. Sain Myllyltä mukaan paljon hienoja tuotteita, ja koska halusin päästä mahdollisimman nopeasti päivittämään uusia reseptejä, valitsin tämän helpon ja todella nopean soodalla kohotettavan leivän, joka on parasta heti tuoreena nautittuna ja säilyy parhaiten jääkaapissa.

Hetkessä valmistuva soodaleipä

ainekset:

  • 5dl Strömsbergin Myllyn täysjyvävehnäjauhoja
  • 4-5dl Strömsbergin Myllyn vaaleampia vehnäjauhoja (käytin myllärin omaa sämpyläjauhosekoitusta, kannattaa kokeilla!)
  • 2tl hunajaa
  • 2tl suolaa
  • 1,5tl leivinjauhetta
  • 1tl ruokasoodaa (vahvan maun takia kannattaa annostella varoen)
  • 4dl piimää (olen tehnyt myös mantelimaitoon, kannattaa valita tuote, joka vie soodan makua pois tehokkaasti)
  • 2 munaa
  • 2rkl voita (ratkaisevampi koostumuksen kuin maun takia, käytin kylmäpuristettua öljyä ja kasvirasvalevitettä)

Kuumenna ensin uuni n. 215-225 asteeseen (omassa kylmemmässä uunissa 225). Valurautapannua ei tarvitse kuin voidella ja jauhottaa, mutta vuokaan tai muuhun on hyvä käyttää leivinpaperia. Sekoita nopeasti kaikki aineet kulhossa ja kaada melko löysäksi jäänyt taikina pannuun/vuokaan tai mikä nyt siinä kohtaa löytyy. Viillä taikinaan risti ja heitä uuniin noin puoleksi tunniksi. Syö heti.

Vaikka soodaleipä on tehty täysjyvästä, Strömsbergin Myllyn jauhhot ovat niin hienojakoisia, ettei rakenteen kanssa tule ongelmia. Nopeasti valmistuva leipä on paitsi terveellinen, myös todella hyvän makuinen. Kannattaa siis kokeilla sekä Myllyä, että reseptiä!

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Terveys Vastuullisuus

Kurpitsakeitto

 

Kisakauden päättymisestä on kulunut puolitoista viikkoa, joten urheilun ulkopuolista aikaa on riittämiin. Kun treenien päivittäminen jää tauolle, ruokapäiväkirjan laatiminen vasta alkaa, ja ensimmäisenä vuorossa on sesongin mukainen  kurpitsakeitto. Halusin päivittää syksyn ensimmäisenä ruokana juuri tämän keiton myös siitä syystä, että se on niin yksinkertainen ja helposti oman maun mukaan muokattava. Makeahko kurpitsa sopii monen juureksen tai hedelmän kanssa, mutta tähän reseptiin olen valinnut sesongin mukaan omenan. Myös muut lisukkeet ja mausteet voi valita itselle parhaiten sopivaksi, mutta omakohtaisesti yritin olla maustamatta ruokaa liikaa ja tuomaan etenkin kurpitsaa kunnolla esiin.

Ainekset:

1 keskikokoinen oranssi kurpitsa (kuori ja sisukset lähtivät helpoiten veitsellä)

1 iso sipuli

2-4 valkosipulin kynttä (itsellä niin pieniä, että laitoin 4)

n. 1kg kuorittuja ja lohkottuja omenoita (käytin kuvassa olevia lajikkeita)

n.8dl vettä (keitosta tuli aika paksua, joten vettä kannattaa lisätä maun mukaan)

lisäksi maustamiseen mustapippuria, joitain yrttejä (rosmariini sopii hyvin) ja suolaa

  1. paista pilkottu kurpitsa ja sipulit öljyssä. Kurpitsan siemenet kannattaa ottaa talteen, sillä niistä saa kuivattuina hyvän lisukkeen sekä keittoon että salaatteihin.
  2. Kun kasvikset ovat vähän pehmenneet, lisää omenat ja vesi. Itsellä kasvikset pehmenivät sopivasti noin 15 minuutissa.
  3. Keitto soseutetaan. Parhaiten soseutus onnistui sauvasekoittimella. Lisäsin mausteet vasta soseutuksen jälkeen ja annostelin ne maun mukaan.

Kun keitto on valmis hyviä rasvoja, hiilihydraatteja ja proteiineja saa lisäämällä Wellawaren kasviproteiinijauhetta sekä marjajauheita. Itse käytin hamppuproteiinijauhetta. Wellawaren kasviproteiinijauheita ei ole prosessoitu, eikä niihin ole lisätty ylimääräisiä lisä- tai makeutusaineita, joten keiton maku ei terästämisestä muutu miksikään. Kasviproteiinit sekoittuvat hyvin ruokiin sekä juomiin, ja ainakin Wellawaren tapauksessa 20g proteiiniannokseen tarvittava määrä on sama reilu ruokalusikallinen kuin eläinperäisessä heraproteiinissa. Kannattaa siis kokeilla!

https://backontrack.com/fi/wellaware-supernutrition/proteiinit.html

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Terveys