Kevät ja lupaus uudesta
Kiirastorstaiaamuna pakkasimme koko viisihenkisen koiraperheeme autoon ja suuntasimme lukuisten suomalaisten tapaan meille erityisen rakkaaseen paikkaan, mökille.
Jäisen meren yltä paistavan kevätauringon säteiden lämmittäessä kasvojani noustessamme Länsiväylälle tunsin valtavaa kiitollisuutta.
Neljän vuodenajan maassa asuessa ainakin itse elän vahvasti vuodenaikojen mukana. Kevään mukanaan tuoma valo pitkän talven jälkeen pitää sisällään vahvaa symboliikkaa. Tänä vuonna kevään sisältämä lupaus uudesta tuntuu erityisen hyvältä.
Myös tämä blogini alkaa heräillä vähitellen talviunesta. Pitkä talvi piti sisällään paljon iloa lasten kasvamisen seuraamisesta, mutta perheessämme myös paljon työtä mieheni viimeistellessään opintojaan (mukaan lukien gradun kirjoittamisen) kokopäivätöiden ohella.
Syksyllä tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä kun menimme naimisiin. Toukokuussa olemme olleet vanhempia kuuden vuoden ajan. Kuten olen tainnut täällä blogissakin jo aikaisemmin kirjoittaa, koen vahvasti lasten saamisen olevan suuri lahja. Omat ja ystävieni kokemukset ovat viimeistään osoittaneet sen, ettei lasten saaminen ole itsestäänselvää.
Olimme olleet lähes vuoden naimisissa, kun saimme tietää odottavamme esikoistamme. Näin jälkikäteen ajateltuna ymmärrän hyvin heitäkin, joiden mielestä oli hurjaa perustaa perhe siinä vaiheessa, kun opinnot ovat vielä kesken eikä taloudellista vakautta elämässä vielä ole saavutettu. Toisaalta näin jälkikäteen näen myös, että se 22-vuotiaan esikoistaan odottavan, tuoreen rakastuneen vaimon luottamus siihen, että elämä kantaa ja asiat järjestyvät, on ollut suuri voimavara niissä elämän mutkissa, kun elämän rakentaminen on tuntunut rankalta.
Pääsiäisenä luonnon rauhassa ja hiljaisuudessa oli aikaa katsoa kuluneita vuosia taaksepäin ja kääntää katsetta kohti tulevaa. Huh, mikä matka tämä vaativien opintojen, työurien alkuun pääsemisen matka perheen perustamisen ohella on ollut. Ihana, raskas, opettavainen ja ennen kaikkea meidän joukkuetta yhteen hionut matka.
Välillä mietin, enkö malta koskaan rauhoittua nauttimaan tästä hetkestä, kun usein saavutettuani jonkin päämäärän mieleni kääntyy jo kohti seuraavia unelmia ja hetkessä unelmien saavuttamiseksi onkin jo toimintasuunnitelma laadittuna. Muistanko olla riittävän kiitollinen siitä, mitä minulla jo on?
Tänä pääsiäisenä oivalsin kuitenkin uuden ajatuksen: ehkäpä kiitollisuutta tästä hetkestä on myös se, että tämä hetki mahdollistaa uuden unelmoinnin. Se on se elämässä eteenpäin vievä voima; kaikki tähän pisteeseen minut tuonut on mahdollistanut sen, että tänään uskallan kurkoittaa kohti jotain sellaista, mistä en aikaisemmin edes osannut haaveilla.
Tuokoon kevät mukanaan paitsi valoa, myös paljon elämää eteenpäin vievää energiaa ja uusia tuulia. I’m ready!
