Kaupunki täynnä seikkailuja – Valintani hoitaa kaikki lapset kotona
Moni on hämmästellyt valintaani ottaa isommat tytöt pois päiväkodista vauvavuoden ajaksi. Kuten varmasti monet muutkin perheet, myös me pohdimme äitiyslomani lähestyessä valintaamme lasten, talouden ja meidän vanhempien näkökulmasta.
Pidän meitä suomalaisia siinä onnekkaina, että meillä on mahdollisuus valita. Se, että tulotaso huomioidaan päivähoitomaksuja määrättäessä, mahdollisti esimerkiksi meidän perheessä opintojen jatkamisen lastensaannin jälkeen. Välillä ruuhkavuodet ja elämän keskeneräisyys vei kaikki mehut (keneltä meistä ei aina välillä veisi?) ja niinä päivinä, kun itse oli väsähtänyt kaikkeen, en tiennyt mitään parempaa kuin tutun lastentarhanopettajan lempeä ja ymmärtäväinen katse ja tapa, jolla hän otti tytöt sylin kautta vastaan päiväkotiin. Niinä päivinä tunsin erityisen suurta kiitollisuutta siitä, että tiesin lasten saavan mukavan, jopa kehittävän päivän turvallisten aikuisten ja omien kavereiden seurassa. Lepoa ja leikkiä, rutiineja ja ravitsevaa ruokaa. Muistan, kuinka eräänäkin päivänä avasin gradutiedostoni Kaisaniemen kirjastossa, tuijotin tyhjää ruutua ja päätin, että saan murehtia aikuisten murheita täysillä klo 16.30 asti, jolloin haen lapset hoidosta, ja olen heille läsnä.
Ymmärsin näiden kokemusten kautta sen, miksi oikeus varhaiskasvatukseen on lapsen subjektiivinen oikeus, jonka kirjaamista perustuslakiin lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilakin on peräänkuuluttanut. Päiväkoti ei ole (toivottavasti missään) vain paikka, jossa lapsia säilytetään silloin kun vanhemmat ovat töissä. Päiväkoti tarjoaa huomattavista resurssipuuutteistakin huolimatta lapsille valtavasti hyvää; sosiaalisia taitoja, rutiineja, rajoja, turvallisia aikuisia, kognitiivisten ja motoristen taitojen kehittämistä jne. Perhetilanteitakin on yhtä paljon kuin on perheitäkin, ja mielestäni juuri siksi jokaisen perheen tulisi voida valita mikä vaihtoehto juuri heidän perheelleen on se, jossa lapsen etu parhaiten toteutuu. Lapsen etua ei voida mielestäni etukäteen määritellä sen mukaan, onko vanhempi esimerkiksi työttömänä tai muita lapsia hoitamassa kotona. Uskon vakaasti, että lapsen etu tulee määritellä kunkin perheen kohdalla erikseen. Pidän myös äärimmäisen tärkeänä, että kaikki taloudelliset kannustinloukut poistetaan, jotta yhdenkään lapsen etu ei jäisi toteutumatta taloudellisista syistä. Tämän asian osalta onkin hieno askel otettu, kun pieni- ja keskituloisten perheiden päivähoitomaksut pienenevät.
Esikoisemme aloitti päivähoidossa 1 v 3 kk ikäisenä, kun jo odotin keskimmäistämme. Muutaman kuukauden ajan edistin opintojani ennen uuden äitiysloman alkamista. Oli ihanaa saada keskittyä opiskeluun kunnolla, kun vauvavuoden ajan olin yrittänyt lukea tentteihin rikkonaisten päiväunien aikana. Ihanaa oli myös opiskelija-arjen tuoma jousto, jonka vuoksi saatoin raskausväsymyksissäni ottaa vaikka päiväunet tenttiinlukemisen välissä. Huono omatuntohan siitä seurasi, mutta näin jälkikäteen ajateltuna, miksi? Tällä elämänkokemuksella, joka minulla nyt on, ajattelen, että hyvinvoivat vanhemmat, heidän parisuhteensa, ja etenkin hyvinvoiva äiti on koko perheen hyvinvoinnin ydin. Jos vanhempi voi hyvin sen ansiosta, että lapsi on hoidossa, on se silloin ehdottomasti lapsen etu.
Esikoinen palasi päiväkotiin keskimmäisen ollessa noin puolivuotias, sillä sen järjestelyn ansiosta pystyin kirjoittamaan graduani ja tekemään muita opintojani vauvan päiväunien aikana. Meidän kohdalla lapsen etu ei mielestäni olisi toteutunut, jos esikoisen päivähoito-oikeutta olisi rajattu, kun olin vauvan kanssa kotona, sillä sain opintojani hyvin eteenpäin keskimmäisen nukkuessa päiväuniaan. Oli myös henkisesti tärkeää saada aikaa vain keskimmäisen lapsen kanssa. Ja kuinka monet äidit inspiroituvatkaan vaikkapa yrittäjyydestä tai opiskelusta, joka on varmasti yhteiskunnallekin tuottavaa myöhemmin. Eipä sillekään jäisi välttämättä aikaa, jos valinnanvapaus poistettaisiin.
Nyt perheemme tilanne on kuitenkin toinen. Kuluneen vuoden aikana aloitin haastavassa uudessa työssä, viimeistelin maisteriopintoni, ja pyöritin ruuhkavuosirumbaa samalla kun pieni ihmisenalku kasvoi sisälläni. Nautin kovasti työstäni, siitä, että sain haastaa itseni ja opin joka päivä uutta. Sain pukea korkokengät jalkaan ja laittaa meikkiä naamaan (sikäli kun ehdin…). Opin kuitenkin myös tuntemaan sen, mitä jatkuva riittämättömyyden tunne ruuhkavuosien keskellä on. Työpäivän venyessä ja haastavan työtehtävän ratkaisemisesta innostuessa samalla painoi huono omatunto siitä, että lapset saattoivat jo olla nukkumassa, kun tulin kotiin. Puhelu kotoa, jossa lapsi soitti: ”muista äiti, että mä olen aina sun rakas” porautui syvälle. Tuli tutuksi myös ne aamut, kun tärkeä deadline painaa päälle, mies on jo ehtinyt töihin, luottohoitajat ovat reissussa ja kun jakkupuku päällä, tukka laitettuna täydessä meikissä menen herättämään lapsia, että nyt pukekaapa päälle vikkelästi, että ehditte päiväkotiin aamupalalle, lapsella onkin 38 astetta kuumetta. Great.
Kun lastemme lempilauluksi oli tullut Pikku Papun orkesterin Leppäkertun aamutoimet, jossa lauletaan ”äiti vahtii kelloa, töppösiin nyt vauhtia, jotta ollaan ajoissa!”, huomasin kaipaavani aikaa lasten kanssa. Rauhallisia aamuja, jolloin ketään ei tarvitse hoputtaa. Aikaa vastata jokaiseen murheeseen ja aikaa oikeasti tutustua siihen, millaisiksi tyypeiksi lapsemme ovat kasvamassa.
Totesimme, että meidän perheen tilanteessa juuri nyt lasten etu on se, että he saavat välivuoden ruuhkavuosista. Aikaa tutustua pikkupikkusiskoon sekä vanhemman kuuntelevat korvat iloilleen ja suruilleen. Hyvinvoiva äiti on hyvinvoivan perheen ydin. Ja juuri nyt äiti voi hyvin kun saa olla kaikkien lastensa kanssa kaikki arkipäivät. Päiväkodissa he ilmoittivat juhlallisesti hoitajia naurattaen jäävänsä kesällä äitiyslomalle.
Ainakin toistaiseksi tuntuu, että valinta on ollut täysin oikea meidän perheellemme. Koska vauva syntyi heinäkuussa, mies pystyi olemaan osan heinäkuusta ja koko elokuun kanssa kotona. Ja voi vitsit, miten hyvää se teki koko perheelle. Saimme rauhassa hioutua tiimiksi uuden jäsenen tultua jengiimme. Vaikka aikaisemmin haaveilinkin, että vauvan synnyttyä olisimme asuneet jossakin, missä meillä olisi vaikkapa oma piha, tuntuu juuri nyt aivan oikealta asua täällä Helsingin kantakaupungissa. Kaupungista on tullut seikkailujen näyttämö, jossa Pikkunaisten kanssa tekemistä riittää. Näihin seikkailuihin sukelletaan tulevissa postauksissa. Kiva, kun palaat lukemaan niistä lisää!