Yksi isoimmista kysymyksistä vauvavuoden viettoa koskien kohdallamme oli, pitäisimmekö isommat tytöt vuoden ajan päiväkodissa, vai hoitaisiko toinen meistä vauvan ohella myös isommat lapset kotona. Valintaamme käsittelinkin hieman jo aikaisemmin blogissa.

Vahvimpiin argumentteihin lasten päiväkodissa pitämisen puolesta lukeutui arvostuksemme varhaiskasvatusta kohtaan. Kun vaakakuppi kääntyi sen puoleen, että kaikki tytöt olisivat koko vauvavuoden ajan kotona, heräsi myös huoli siitä, miten kotona oleva vanhempi (=tällä hetkellä minä) pystyisi tarjoamaan riittävästi haasteita ja kehittäviä virikkeitä, jotta erityisesti esikoisemme saisi hyvät valmiudet vuoden päässä odottavaan eskariin. 

Vaikka rakastankin heittäytyä luoviin projekteihin lasten kanssa enkä yleensä liikoja stressaa siitä että lasten kanssa tekemisestä syntyy sotkua, on erilaisten askartelujen ideoimisessa ja järjestämisessä oma hommansa. Kun samassa paketissa yrittää olla kolmivuorotyötä kaikissa vuoroissa ilman lomaa ja lakisääteisiä lounas-, vessa- ja kahvitaukoja työtä tekevää suurtalouskokkia, järjestyksenvalvojaa, kasvattajaa, lohduttajaa, siistijää, pyykkäriä, itsestään ja omasta työelämän substanssiosaamisestaan huolehtivaa uraäitiä, on ihan kiva, jos vaikka taidekasvattajan roolin voi ulkoistaa johonkin. 

Miehen isyysloman lähestyessä loppuaan istahdin eräänä iltana koneelle kalenterin kanssa ja ryhdyin kaivamaan esille tapahtumia ja menovinkkejä siitä, mitä lasten kanssa Helsingissä voisi tehdä. Yksi ehdottomasti parhaista löydöistäni on ollut Annantalon taideneuvola. 

Taideneuvolan tehtävänä on innostaa ja opastaa kotona olevia vanhempia ja heidän 3- 6-vuotiaita lapsiaan tekemään ja kokemaan taidetta yhdessä. Taideneuvolan tavoitteisiin lukeutuu myöskin antaa ideoita taiteen kohtaamiseen arjen keskellä. Taideneuvoloita on Annantalon lisäksi Malmitalossa sekä Kanneltalossa. 

Kokemukseni mukaan taidekasvatus taideneuvolassa on erittäin laadukasta. Tunnit ovat huolella suunniteltuja ja valmisteltuja. Lama-ajan Suomessa omat kouluni käyneenä ihmettelen kerta toisensa jälkeen erittäin laadukkaan pedagogiikan lisäksi myös niitä valtavan hyviä, runsaita ja monipuolisia materiaaaleja, joita taideneuvolassa käytetään. Kaikki tämä tarjotaan helsinkiläisperheille verovaroin ja on siis osallistujille täysin ilmaista! Mainiota mielestäni on myös se, ettei taideneuvolassa käymiseen tarvitse sitoutua, vaan taidetuokioihin voi osallistua silloin kuin itselle parhaiten sopii, ja myös teemoista voi valita ne, jotka itseä eniten kiinnostaa. Paikalla kannattaa olla kuitenkin hyvissä ajoin, sillä taideneuvolat ovat suosittuja ja paikkamäärä rajallinen. 

Kun maanantaiaamuisin pidettävään taideneuvolaan otetaan mukaan myös hyvä ystävä naapurista, on iloinen alku viikolle taattu. Syksyn aikana olemme päässeet jo tuunaamaan vanhoista vaatteista uusia upeita roolivaatteita, tekemään taidetta ruoasta, huovuttamaan, askartelemaan omat taikapuut, ja viimeisimpänä tekemään mosaiikkityönä pannunaluset.

Vaikka alunperin vein lapset taideneuvolaan paikatakseni hieman huonoa omatuntoani päiväkodin varhaiskasvatukseen osallistumattomuudesta ja saadakseni yksinkertaisesti täytettä arkeemme, taideneuvola onkin tarjonnut myös paljon enemmän kuin pelkkää taidekasvatusta. Päästyäni seuraamaan lapsiani taiteen tekemisen ääressä olen huomannut, että jo pienet lapset ilmaisevat itseään taiteen kautta erilaisin keinoin. Erityisesti mosaiikkityötunti toi esiin hurmaavalla tavalla lasteni erilaiset persoonallisuudet. Molemmat isot tytöt saivat valittavikseen eri muotoisia ja värisiä mosaiikkipaloja, joista he lähtivät töitään kokoamaan. Toinen lapsista ryhtyi rauhallisella systemaattisuudella järjestämään saman muotoisia, harmonisen sävyisiä paloja siisteihin riveihin toisen heittäytyessä värien vietäväksi meiningillä ”more is more”. Aloinkin pohtia, miten taide voisi toimia väylänä lasten parempaan ja syvempään tuntemiseen.

Itselleni musiikki on taiteen lajeista aina ollut vahvin ja lähimpänä sydäntäni. Soittaminen ja laulaminen ovat olleet minulle pienestä lapsesta lähtien keino kertoa tunteeni maailmalle ja puhua asioista, joihin sanoja ei ole ollut. Musiikki on tuonut lohtua, antanut iloa ja voimaa, sekä luonut yhteyden tunnetta toisten kanssa. Musiikin voimasta minulle kertonee myös se, että synnytin kolmannen lapsemme kivunlievityksenäni ainoastaan musiikki, lämmin vesi ja muutama henkäys ilokaasua. Musiikin voima kivunlievittäjänä onkin tieteellisesti todistettu ja Hesari julkaisi aiheeseen liittyen äärimmäisen mielenkiintoisen jutun viime viikolla. Juju piilee musiikin kuuntelun tuottamissa hormoneissa. Musiikin kuuntelu lisää (Hesarin artikkelin mukaan) mielihyvähormoni dopamiinin, ”rakkaushormoni”oksitosiinin, luottamusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta luovan vasopressiinin ja endorfiinien tuotantoa. Syy siihen, että musiikkia kuunnellessa tuntuu joskus siltä, kuin olisi jonkun seurassa, vaikka onkin yksin, piilee juuri endorfiineissa. Lisäksi musiikin kuuntelu rentouttaa ja laskee stressihormoni kortisolin tasoa tehokkaasti. 

Taiteen, erityisesti musiikin, kautta yhteyttä lapseen voi vahvistaa jo sikiöaikana. Hesarin artikkelissa tietokirjan Musikaaliset geenit – hyvinvointia musiikista kirjoittaja Liisa Ukkola-Vuoti kertoo, että ”raskausviikolta 16. lähtien sikiön kuulo on toiminnassa ja hän kuulee äänet kohtuun. Jos äiti kuuntelee omaa mielimusiikkiaan suurella äänellä ja se kuuluu kohtuun, jolloin äiti saa mielihyvähormoneja ja dopamiineja erittyy, erittyvät nämä istukan kautta myös sikiöön”. 

Itse olen kokenut erityisesti laulamisen raskausaikana vahvasti myös sidettä lapseen vahvistavana asiana. Ehkä syy piilee laulamisen vahvassa kehollisuudessa, siinä miten lapsi reagoi liikkeillään lauluun, ja hengittämiseen keskittymisen tuomassa tietoisuudessa omasta kehosta. Myös se, että itse vauvan syntymässä musiikki oli kolmannessa synnytyksessäni niin vahvassa roolissa, on vahvistanut tunnesidettä kuopukseemme. Upeaan ja kauniiseen syntymään assosioituva musiikki tuo varmasti lopun elämääni mieleeni sen valtavan rakkauden tunteen, jonka koin kuopuksemme syntymän hetkellä. Jos tunnetta haluaa pilkkoa tieteeksi, olen varma, että se oli sen hormonikoktailin ansiota, jonka keho tuotti omana kivunlievityksenään, kun lääkkeitä kivunlievityksenä ei käytetty. Sen koktailin valmistamisessa musiikki oli varmasti ratkaisevassa roolissa. (Sivuanekdoottina väärinymmärrysten välttämiseksi todettakoon, että ”luomusynnytys” ei ollut minulle mikään itseisarvo, ja että olen kokenut kolme hyvin erilaista synnytystä sisältäen epiduraalisynnytyksen ja että kaikki ovat olleet hyvin voimaannuttavia kokemuksia. Vauvan syntyminen maailmaan on niin suuri ihme, ettei synnytyksessä käytetyistä tai käyttämättä jätetyistä lääkkeistä pitäisi jakaa minkäänlaisia äitipisteitä. Samalla ajattelen, että se, millaisena äiti itse kokee synnytyksen, voi vaikuttaa paitsi äidin omakuvaan naisena, myös lapseen syntyvään siteeseen.)

Koska taiteen tekeminen on ollut minulle tärkeä keino suhteeni vahvistamisessa lapsiini jo ennen heidän syntymäänsä, ei lopulta olekaan yllättävää, että taiteen tekeminen yhdessä tuntuu lujittavan sidettämme myös nykyisin. Ihanaa, kun sille on tarjoutunut mahdollisuus!