Maisemia Suomesta
Tänä kesänä olen saanut nauttia luonnosta erityisen paljon. Huono sää ei ole haitannut silloin kun on päättänyt ottaa kaiken ilon irti hetkestä, murehtimatta sataako vai paistaako. Suomen luonto on äärettömän kaunis. Olen koonnut tähän osan hienoista maisemista mitä olen saanut puhelimen kameralla räpsittyä muistiin tältä kesältä. Itseäni kiehtovat erityisesti kalliorannat ja veden läheisyys, mikä näkyy kuvissakin. Voiko olla hienompaa kuin istua rauhassa kalliolla ja kuunnella veden liplatusta. Itseasiassa se on täydellinen keino rentoutua. Kuvissa vilahtaa Helsingin edusta, Muumimaailma, kalliosaari Näsijärvellä, maisema autosta kuvattuna jossain päin Pohjanmaata, Hirvensalmen mökki, kalliot Karviossa ja Etelä-Pohjanmaan pellot Kuortaneella. Monta paikkaa on jäänyt kuvaamatta, ehkä mieli on ollut niin rentoutunut ettei kameran esiin kaivaminen ole tullut mieleenkään :).