Eräs kaunis kesäpäivä
Mieletöntä että saimme helteet tänne kuitenkin! Olen yrittänyt ottaa kaiken irti lämpimistä päivistä, joka on vaikuttanut siihen että opinnot eivät ole edenneet pätkääkään vielä elokuun aikana. Lapset ovat nauttineet ja uimassa on käyty vähän väliä. Viime viikonloppuna tuli fiilis, että olisi kiva järjestää pienimuotoiset kesän lopettajaiset. Aurinkoiset päivät alkavat olla tältä kesältä lopuillaan, mutta vielä näitä viimeisiä kesäpäiviä on syytä juhlia :). Päivään kuului uintia, rannalla oleskelua ja musiikin kuuntelua. Myöhemmin miehet grillasivat hampurilaisia ja niitä syötiin porukassa pihalla. Illaksi tein vielä sangriaa. Päivän ehkä ihanin hetki oli kun maattiin ystävän kanssa aurinkotuoleissa ja kuunneltiin Buena Vista Social Clubia. Melkein pystyi kuvittelemaan että ollaan Kuubassa tai jossain muualla kaukana.
Sangriaan laitoin:
0,75 l Valkoviinia
0,5 l kuivaa omena siideriä,
0,5 lVissyä (Saattoi olla enemmänkin)
0,5 l Spriteä ( Saattoi olla enemmänkin)
Sitruunoita puristettuna ja paloina sekaan
Limeä
Mansikoita
Minttua (Lisäsin myöhemmin kun tajusin että jotain puuttuu)
Joku likööri olisi varmasti sopinut myös hyvin sekaan. Nyt halusin melko vähä alkoholillisen juoman.