Minttuteetä kirvoille

Järki lähtee! Sen pari vuotta mitä nuo marjapensaat ovat olleet tuossa pihalla, on yhdessä pensaassa asunut kirvoja. Ja ne sitten houkuttelevat muurahaisia. Tänä vuonna pensaat tekevät ensimmäisen kerran kunnolla marjoja, mutta taas joitakin lehtiä on mennyt kirvojen takia käppyrälle ja ns. punertuneet. Viime vuonna koitin mäntysuopaliuoksen suihkuttelua, joka ei erityisemmin auttanut. Nyt päätin kokeilla jotain muuta. Löysin Ulla Kervisen ja Ulla Paakkunaisen kirjoittamasta Puutarha pienellä palstalla kirjasta kiinnostavan Omatekoiset ravinteet ja rohdot osion. Kivoihin löytyi pari kokeilemisen arvoista vinkkiä, minttutee sekä nokkosvesi. Minttuteetä keitän nyt ensimmäiseksi, koska sitä sattuu kasvamaan tuossa omassa ruukussa. Nokkosta pitää kyllä käydä keräämässä muutenkin lannoitteeksi.

Minttutee

Lasillinen mintun lehtiä ja

4 lasillista vettä.

Keitä puoli tuntia ja siivilöi sen jälkeen. Tarkoitus siis tehota kirvojen vaivaamiin kasveihin.

Laitoin jäähtyneen nesteen sumutepulloon ja nyt olen muutamana päivänä käynyt supsuttelemassa teetä kirvoille. Toivottavasti tämä auttaa.

kirva-kollaasi.jpg

kirja.jpg

minttu-uute.jpg

 

Puheenaiheet Sisustus DIY Vastuullisuus

Havuja ja hyötylavoja

Tällä hetkellä tilanne on se, että olen saanut tehtyä pihaa jo melko hyvään vaiheeseen. Päädyin tekemään isohkon havupenkin, johon laitoin myös perannoja. Kaiken kruunuksi laitoin myös kiinanpionin, jota olen pitkään haaveillut. Toivottavasti se tuosta lähtee kasvamaan hyvin. Pakko varmaan tukea se kun se heiluu tuolla ei niin kesäisessä tuulessa. Vielä uupuu suojakangas ja koristekate päälle. Penkin kaivamisessa oli kyllä melkoinen homma. Laitoin juuriestekankaan kiertämään penkkiä ja mullat sen jälkeen sisään. Katajoille laitoin havumullan ja muille ihan normaalin. Tuo heinä, viiruhelpi osui kaupassa heti silmään. Sen laitoin ruukkuun, jonka pohjan leikkasin pois. Viiruhelpi on vissiin melko kova leviämään.

istutus muokattu.jpg

tuijat.jpg

 

Kävin ostamassa myös muutaman lavakauluksen, mihin sai hyvin tehtyä kasvimaan. Piha viettää aika reilusti alaspäin, joten toinen lavoista oli nostettava jollakin tavalla samalle tasolle toisen kanssa. Väkersin siihen alle tuollaisen vähän niinkuin muurin tai kivijalan. Jospa siihen saisi vaikka jotain kivikkokasveja! Viimeviikolla lavoille istutettiin porkkanaa, salaattia siemenistä ja ihan kaupan ruukusta sekä isolehtistä basilikaa. Kävin myös Ritun puutarhalta hakemassa chilin taimen ja amppelikurkun, minkä kylläkin istutin maahan. Nyt vaan jännätään lähteekö porkkanat ja salaatit kasvamaan, meinaan meidän villakoirat päätti käydä tonkimassa  just istutettua multamaata. Ja huomatkaa tuo ruskea kuollut kasvi on kaupan basilika joka on vissiin paleltunut. Just huomasin, että kivasti on näköjään mun housut jäänyt tuonne kuvaan! No antaa olla 😀

 

lavat.jpg

lava2.jpg

ruukut kolmio.jpg

 

kesäkukat.jpg

Tänään mä olen tuskaillut myös meidän etupihan kanssa. Voisinkin laittaa siitä kuvia ja kaipaisin hiukan vinkkiä että mitä sille voisi tehdä. Mut siitä lisää seuraavassa jutussa.

Kauneus Sisustus DIY