Itsetunnosta

Minulla on aina ollut huono itsetunto. En ole koskaan ollut mielestäni kaunis, aina liian laiha ja jos muutama kilo lisää tuleekin ne tulevat naamaan, liian pieni pää, rumat hiukset jotka eivät asetu yhtään mitenkään. Kuudennella luokalla koulun komeimmalta pojalta kuulemani rumuus-kommentti, joka vielä välillä kummittelee. Yläasteella en paljoa saanut pojilta huomiota, vaikka suosituimpien kanssa hengailin. Mutta kukapa huomaisi tyttöä, joka pukeutuu muiden vanhoihin vaatteisiin, kun muilla on aina uusia vaatteita ja enemmän meikkiä. Olin aina se joukon fiksuin. Tyttö, joka sai kymppejä kokeista lukematta. Aina vähän liian poika.

Ammattikouluun mennessä leikkasin irokeesin ja otin lävistyksiä. Punkkarityttö, mutta kerrankin mut huomattiin. Poikiakin riitti ja punkkariporukoissa kuulin muutamalta olevani ”kaupungin kaunein punkkari”. Mutta silti, ei ei eie . Olen ruma, tuossa on pari senttiä liikaa ja minulla on rumat kasvot. Jossain vaiheessa rintani kasvoivat vauhdilla ja sittenpä mielestäni näytinkin epämääräiseltä.

Nykyään, 162 sentttisenä ja 53 kiloa painavana olo on ihan hyvä. Olen ihan tyytyväinen kroppaani, mutten naamaani. Aina jokin vialla. No ehkä minäkin opin rakastamaan itseäni vielä jonakin päivänä. Sitä odotellessa, rakastakaa te muut itseänne 🙂