Napa näkyy naapuriin – entäs sitten?

Mulla ei ole nykypäivänä vaadittua sixpackia, vaikka vaatekoko on pieni, en ole pelkkää luuta. Mahani on pehmeä, siinä on arpia, välillä se pömpöttää. Silti se on rakas, enkä sitä halua muokata. Ensinnäkin olen todella laiska ja ruoka on liian hyvää tuhlattavaksi. Onnekseni omistan hyvät geenit, koko suku kun on täynnä pikkuisia ihmisiä. Pienestä pömppiksestä huolimatta käytän napapaitoja huoletta. Tärkeintähän on, että itse viihtyy omassa kropassaan. En haluaisi palata entiseen kroppaani, jossa luut paistaa läpi ja ruoka aieutti pelkkää ahdistusta. Leivällä oli helppo elää montakin kuukautta, vältteli myös muiden seurassa syömistä. Nykyään olen onnellinen, niin omasta kropastani kuin elämästänikin. Kolme vuotta sitten näin ei ollut. Seinällä muistuttaa kuvat Namibian reissulta, jossa jalkani ovat yhtä paksut kuin käteni. Ja luulin olleeni iso. Mitäköhän se entinen Mari sanoisi nykyisestä Marista? Sitä varmaan ahdistaisi. Nykypäivän Mari katsoo peiliin hymyillen, laittaa päälle napapaidan ja reggaen soimaan. On onnellinen.

Kaikki muu kirpparilta

Lasit Seppälä