Neonpink

IMG_2528.jpg

IMG_2530.jpg

IMG_2531.jpg

IMG_2532.jpg

jumper and jeans 2hand / scarf Cubus / nail polish Kone Helsinki

 

Tänään olisi taas koulupäivä, saa vain nähdä miten pitkä ja onko niitä lisää tällä viikolla. Aiheena on nimittäin ATK, jotka olen saanut jo hyväksiluettua, mutta käskettiin kysyä opettajalta, olisiko siellä jotain, mitä pitäisi käydä. Toivottavasti ei, sillä yleensä kyllästyn ATK-tunneilla, jotka käsittelevät perusasioita. Väsymys on hurja, Nita herätti minut kuudelta ja painui samantien nukkumaan, kun nousin ylös. Kiitos siis tästä. Perjantaita odotellessa.

Muoti Päivän tyyli

Lihaton lokakuu: Mietteitä ja reseptien jakoa

Lihaton lokakuu on puolivälissä ja ajattelinkin kertoa vähän omia fiiliksiä. Itsehän toteutan tämän niin, että syön kyllä maitotuotteita sekä kananmunia, mutta muuten vältän lihaa. Avomies taas välttää punaista lihaa tämän kuun. 

Kun kuukausi alkoi, ajattelin kasvisruuan tekemisen olevan vaikeaa ja aikaa vievää. Loppujen lopuksi meillä on syöty aikalailla samaa ruokaa kuin ennenkin, korvikkeilla vain. Ruuanlaittoonkaan ei mene niin paljoa aikaa kuin ajattelin, mutta eihän mikään ole yhtä nopeaa kuin jauhelihan paisto. Olen huomannut, että oloni on paljon kevyempi sekä energisempi. Lihaakaan ei ole ollut ikävä. Ainut huono puoli on, että kasvissyöjille tarkoitetut valmisruuat on, no, suoraan sanottuna paskoja. Hirveät määrät suolaa niistä ainakin löytyy. Ainut positiivinen yllätys oli Ristoranten vegepizza, jossa oli oikeasti täytteitä ja makua.Voisin kuvitella jatkavani kasvissyöjänä vielä tämän kuun jälkeen, jos saisin välillä napostella kebabranskalaiset tai muutamat nugetit. 

 

Mutta koska päiviä on vielä jäljellä haluaisinkin kuulla teiltä reseptiehdotuksia! Erityisesti ruusukaaliohjeita, sellaisia kun satuin kaupasta mukaani nappaamaan. 

Mikä on paras kasvisruokareseptisi? 

 

SOIJAROUHEPIHVIT | PAPUKEITTO | MAKARONILAATIKKO | KASVISHAMPPARIT | FALAFELIT | ONE PAN PASTA

Koti Ruoka ja juoma