Nyt se on ohi

DSCN2250.jpg

Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista. Se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. Tänään meistä tulee taas jotain uutta. Meistä tulee mielenterveys- ja päihdetyön ammattilaisia, hoitajia ja ohjaajia, kuuntelijoita ja auttajia.

DSCN2241.jpg

Kahdeksan kuukautta sitten astuimme ensimmäistä kertaa luokan ovista sisälle. Aamu meni hieman jännittäessä ja uutta ryhmää tutkaillessa. Iltapäivästä luokan täyttikin nauru, eikä se enää lakannutkaan. Pienen pienessä luokassa meistä muodostui tiivis ryhmä, joka ikävöi toisiaan työssäoppimisjaksoilla ja joka auttoi ja tuki toisiaan tarpeen tullen.

DSCN2243.jpg

Kahdeksaan kuukauteen mahtuu todella paljon. Naurua ja itkua, hermojen kiristystä ja rentoja kahvihetkiä. Siihen mahtuu myös paljon oppimista ja ihmisenä kasvamista. Jokainen meistä on saanut paljon, jokainen meistä on antanut paljon. Kiitos tästä kuuluu opettajille, työssäoppimispaikoille ja luokkakavereille.

DSCN2246.jpg

Nyt meidän on aika lähteä eteenpäin, mutta muistakaa: oppimisen ja kasvamisen aika alkaa tästä, matka siis jatkuu.

DSCN2248.jpg

 Ps. MÄ SAIN STIPENDIN!

Muoti Opiskelu Päivän tyyli

Kesällä 2014 minä…

… käyn mato-ongella

… telttailen

… seikkailen

…. halailen ja pussailen

… teen roadtripin

… käyn kuutamouinnilla

… opettelen tekemään kukkaseppeleen

… cruisailen laudalla aamuyöllä

kesä14.jpg

… menen picnikille

… tanssin reggaen tahtiin

… kävelen sateessa

… ja paljain jaloin kuumalla asfaltilla

… käyn tivolissa

… pelailen manhattania

… puhaltelen saippuakuplia

… ja aloitan vesisodan

… menen Ilosaarirockiin

… hankin uusia kavereita

… valvon läpi yön ulkona

… ostan katuliidut

… jätän mukavia viestejä yleisille paikoille

… ostan kertakäyttökameran ja otan kuvan joka päivä

… sanon usein kyllä

kesä14_2.jpg

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Höpsöä