Ilta-Sanomissa oli juttua pariskunnasta, jolla jää kuukaudessa verojen jälkeen reilu 9 000 euroa käteen. Rupesinkin tästä miettimään, että mihinkäs meidän rahat kuluu, molemmat työttöminä, mutta silti rahaa on loppukuustakin vielä reilusti jäljellä. Minua ei ole koskaan harmittanut rahallinen tilanne (tottakai tulee haaveiltua, että jos olisi rahaa niin ostaisin…) mutta mielelläni tekisin töitäkin, jotta rahaa olisi enemmän.

Yhteensä meille tulee rahaa n. 1 000 euroa kuussa verojen jälkeen, tähän lisäksi 180 euroa asumistukea. Meillä on kolmio, 67 neliötä ja matkaa keskustaan on 7 kilometriä. Vuokra on n. 670 euroa kuussa, sähkö 30-40 euroa ja nettilasku 30 euroa. Ruokaan menee rahaa noin 30 euroa viikossa, sen lisäksi tietysti kissojen tarpeet, joita en ole laskenut ikinä. Ulkona syödään noin kerran kuussa, ihan jo siksi, koska minä harvoin tykkään roskaruuasta ja en halua maksaa niin paljoa annoksesta, josta syön puolet. Vaatteita ostan melkeinn viikottain, mutta nekin yleensä kirpputorilta. Itselläni on käytössä Prepaid-liittymä, jota latailen nin joka toinen kuukausi.

Ja silti olen onnellinen. Vaikka rahaa ei paljoa jääkään, niin en sitä tarvitsekaan. Osaan tulla onnelliseksi muistakin asioista. Siitä, että joskus voi lähteä baariin ja nauttia muutaman. Siitä, että voin tehdä hyvää ruokaa ja siitä että on joku, joka jakaa kaiken tämän minun kanssa. Olkaa ihmiset onnellisia, rahasta riippumatta.

Se aika vuodesta, kun pitäisi miettiä tulevaisuutta. Koulua, töitä… Mutta entä jos ei tiedä mitä tekisi ? Tiedän, että haluan tehdä töitä lasten ja nuorten parissa. Tunne on vahvistunut viimeisen puolen vuoden aikana. Rakastan kerhojen ja leirien pitämistä, sitä luovuutta mitä työssä voi käyttää, sitä kun kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan ja asiat pitää ratkaista nopeasti. Pidän myös erityisesti maahanmuuttajien kanssa työskentelystä. Niistä kiitoksista mitä saa, kun auttaa. Mutta entä kun nuoriso-ohjaajan paperit ei riitä ? Mitä tekisin ?

Tällä viikolla työkkärissä käydessäni käskettiin hakea Nuorisorotaatioon, jossa voi saada lisäkoulutusta ja harjoittelupaikan ja tavoitteena tietysti on työllistyminen. Maanantaina on viimeinen hakupäivä ja sen jälkeen haastattelut ja valitaan koulutukseen pääsijät. Plussaahan tässä olisi arkirytmiin pääseminen sekä ehkä työpaikka. Mutta suhtaudun tähän vähän varovaisin mielin. Koulutus on tarkoitettu sosiaali- ja terveys-alan ihmisille, otetaanko minut mukaan ? Onko se samanlaista piirtelyä ja papereiden täyttelyä kuin aikaisemmin käymäni valmennusverstas, jossa suurin osa asioista joita kävimme oli tuttuja jo ammattikoulusta, melkein suoraan kuin osa tunneistamme ? Eli onko siitä ollenkaan apua taaskaan ?
 

Mielessä on myös käynyt aamu- ja iltapäiväkerhonohjaajan ja koulunkäyntiavustajan oppisopimuskoulutus. Mutta miten se oikein toimii ? Mistään ei oikein löydy käytännön vinkkejä mitä pitää tehdä ja missä järjestyksessä ja mistä saa apua ? Toisaalta voisin hakea taas sosionomiksi, olenhan jo kerran käynyt pääsykokeissa ja nyt osaisin tehdä asiat ehkä oikein, että pääsisin sisään. Mutta opiskelisinko itseni taas työttömäksi, päiväkotitädiksi en halua.

Tuntuu kuin olisin taas yhdeksännellä luokalla, mahdollisuuksia edessä. Silloin oli sentään äiti, joka käski minun hakea nuoriso-ohjaajaksi, ja valinta oli oikea. Merkonomi opinnot lopetettuani törmäsin ryhmänohjaajaani nuoriso-ohjaaja koulutuksen ajalta ja hänkin totesi, että ei ole sinun juttu ollenkaan. Nykyään tiedän omat vahvuuteni sekä heikkouteni, miten valinta voi olla niin hankalaa ?