Liikaa vaatteita?

Tämän viikonlopun aikana olen tehnyt ison ja luultua helpomman työn. Keräsin nimittäin kaikki turhat vaatteeni jätesäkkeihin ja vein ne varastoon odottamaan kirpputoria. Ja se vaatemäärä… Tiedättekö miltä näyttää kolme jätesäkillistä vaatteita levällään makuuhuoneen lattialla? Entä pursuilevat vaatekaapit? Toivottavasti ette, sillä se oli ihan kamalaa.

Minä rakastan kirpputoreja. Rakastan niitä niin paljon, että kiertelen niissä viikottain. Jokaisella kirppiskerralla teen ainakin yhden ”löydön”. Laskekaa siitä, miten paljon vaatteita oli. Kirpputorilta ostaminen on tietysti aina parempi, kuin suoraan ketjuliikkeestä, mutta nyt on mennyt yli. Ensimmäisen täyden jätesäkin kohdalla mietin, että kai sitä kirpputorilla käyntiä voisi vähentää… Kun olin saanut toisen täyden jätesäkin täyteen totesin, että nyt riittää! Kahden kuukauden kirpputorilakko alkaa nyt!

Kaappiin jäi muutama neule,  eniten käyttämäni t-paidat, ruutukauluspaidat ja muutamat farkut. Mekkoja ei jäänyt yhtään, sillä olen huomannut että niitä ei tule käytettyä. Jos tarvitsen juhlamekon johonkin juhlaan, niin silloin saan luvan käydä ostamassa täydellisen pikkumustan. Lisäksi ebaysta on muutama juttu matkalla, mutta nekään ei ole vaatteita.

Vielä pitäisi käydä kengät ja takit läpi, niitäkin on vaikka muille jakaa. Yllättävän puhdistava projekti tämä on ollut. Kasasta oli helppo heittää ne vähiten käytetyt vaatteet pois ja jättää suosikit kaappiin. Suosittelen tätä kaikille, vaikka vaatemäärä ei olisikaan näin päätä huimaava.

muoti trendit

Kala on kaveri

YHTEISTYÖ

 

Sain Superkauppa.fi:stä itselleni testiin muutaman Aitogallerian tuotteen. Aitogallerian tuotteet ovat 100 % käsityönä tehtyjä artesaanituotteita. Sekä saamani laukku, että lompakko ovat Kambodzianalaisten artesaanien suunnittelemia ja kierrätystavarasta tehtyjä.

IMG_2945.jpg

IMG_2946.jpg

Ensimmäisenä todella suloinen kala-messengerbag. Laukku on tehty kaksinkertaisesta säkkikankaasta ja jokainen tuote on uniikki. Ensimmäisenä kiinnitin huomiota laukun suloisuuteen, sekä sisäpuolen pieniin taskuihin. Sisällä oli kännykkätasku, toinen avotasku ja vetoketjutasku. Läpän alta löytyy myös todella tukeva vetoketju, johon itse usein kiinnitän huomiota laukuissani, sillä mikään ei ole niin raivostuttavaa kuin hetkessä rikki menevä vetoketju. Vaikka laukkuun mahtui nippanappa omat päivän tavarani, plussaa se saa keveydestään. Kannan päivitäin laukussani mm. kalenteria, penaalia, puhelinta, vesipulloa, kukkaroa ja hanskoja, mutta vähemmällä tavaramäärällä tällä varmasti selviää. Laukkua löytyy myös useammassa kuosissa ja hintakin on todella alhainen. Laukkuun pääset tutustumaan tästä.

IMG_2947.jpg

IMG_2949.jpg

Uutta lompakkoa olinkin kaivannut! Tämä kalakaveri on juuri sopivan kokoinen omaan käyttööni, miinusta siitä, että kolikoille ei ole omaa paikkaa. Nepparit ovat jämäkät ja taskut juuri oikean kokoiset korteille (eivät tipu, mutta helppo saada pois). Vaikuttaa todella kestävältä tapaukselta, ja minua hymyilyttää aina tuo kala kannessa. Tästäkin löytyy useampaa kuosia. Lompakkoon pääset tutustumaan tästä (nää on alennuksessa!).

 

Ps. Linkkailkaa linkkejä ihan rauhassa, mie en niistä hyödy mitenkään:)

muoti ostokset