Pelko

Herätyskello soi. Olet väsynyt, sillä edellisenä iltana olet miettinyt uutta päivää. Ahdistaa heti herättyä etkä saa edes aamupalaa alas. Jännittää niin paljon, että oksettaa. Joskus oksennus tuleekin, jos annat sille mahdollisuuden. Ajatukset pyörivät vain tulevassa päivässä; kenen kanssa sinun pitää jutella, kuinka kauan olla kaupungilla muiden edessä. Kädet tärisee ja hikoat. Sekin ahdistaa, entä jos deukka pettää ? Työpäivän jälkeen olet jo niin väsynyt stressaamisesta, että teet safkan mahdollisimman nopeasti ja meinaat nukahtaa pystyyn. Kuitenkin sänkyyn kömpiessä mietit taas seuraavaa päivää, siivoamatonta asuntoa ja laskuja. Eikä uni tule.

Kuulostaako tutulta ? Minulle kyllä. Viimeisen melkein kahden vuoden ajan on tältä tuntunut. Entiset silloin tällöin sattuvat paniikkikohtaukset vaihtuivat melkein jatkuvaan ahdistukseen. Kaupungille meno ahdistaa, samoin virastot. Kaverit eivät enää pyydä baariin mukaan, en kuitenkaan lähde. Yksinkertainen syy on se, että koen sen ahdistavaksi. Alkoholin käytön (satunnaisia saunasiidereitä lukuunottamatta) olen lopettanut. Siitäkin saa aina kuulla kommentteja ystäviltä, joille viina maistuu, ei siis huvita mennä juomaan vettäkään sinne baariin. Työpaikoilla ahdistaa, vaikka olisit pari kuukautta jo tehnyt sitä työtä samassa työpaikassa. Aamulla oksettaa ja loppupäivä menee miettiessä huonoa oloa ja pitäessä se kurissa.

Huomenna olisi ensimmäinen työpäivä uudessa harjoittelupaikassa. Tiedän, että asiakkaana tulee olemaan monia samanlaisia nuoria, samanlaisista ja pahemmista vaivoista kärsiviä. Saa nähdä miten kestän. Itse saan peitettyä tämän kaiken hymyn alle. Hymyile niin kukaan ei epäile, että jokin on huonosti. Helppo homma tuntemattomia kohtaan, samalla en myöskään päästä uusia ihmisiä ympärilleni.

Joskus tekisi mieli huutaa vain APUA !