Cityjussi

Ekaa kertaa moneen vuoteen vietin sen niin sanotun cityjuhannuksen. Mun mielestä jo tuo sana on terminä niin kamala että sattuu 😀 Mutta se sattui myös käytännössä. Joojoo, oli tosi hauskaa, hyvää seuraa ja näin, mutta silti! Ei juhannuksena SAA olla kaupungin keskustassa. Ei! Mutta olinpa silti.  Tai no ainakin kaupungin rajojen sisällä.

Juhannuksen juhlinta päätettiin aloittaa jo torstaina. Hups. Jussin aatonaatto (:,D) meni suht rauhallisesti kaverilla hengaillen ja illalla yhdessä Oululaisessa juottolassa dubsteppiä kuunnellen. Mukavaa (ja sekavaa hehe….) oli. Ja kyllä, myöhään meni, mutta sehän on ihan ok näin yöttömän yön aikoihin. Eikö vain? 😉

Perjantaina olin reipas ja leikin vaimoa (vaimoa, jolla ei ole edes puolisoa). Siivoilin, tein ihan ite lihapullia (kun laittaa överisti ranskalaista sipulikeittoa ei voi epäonnistua) ja näin vanhaa kaveria. Illalla sitten suunnistettiin juhannuksen juhlintapaikka kakkoseen. 

Oli taas kovin kiva ilta. Nyt saatiin grillattuakin, kiitos katoksen. Ilta meni nauraessa, pelaillessa (Isännät vs. emännät-lautapeli, tosi hyvä, kokeilkaa!), huonoja juttuja höpöttäessä, punastellessa, grillatessa ja rillatessa :D.

Itse juhannuspäivä meni Kotikatu-maratonin parisssa (ja tarkotan tässä nyt ihan sitä telkkarisarjaa, ei olis ehkä jaksanu juosta :D).

Mutta nyt. Nyt mää jatkan pakkaamista. Huomenna reissuun, työreissuun kylläkin. Kivvaa viikonalotusta kaikille! 

– R

ps. Aattelin kokeilla tota kuvahaastejuttua, vai onko kaikki jo ihan kyllästyneitä siihen? 😀 

 

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään Höpsöä

oo miten suloinen kesä, kun se loppuu, jää vain pimeä

Provinssi oli mieletön. Pendulum oli mieletön. Ja Soad, täytyykö edes sanoa, se oli jotain tajutonta. Vedin lauantain ja sunnuntain vesilinjalla mutta kun näitten kahden keikat illalla alkoivat oli niin sekaisin että ihme kun alueella liikkuneet poliisit eivät tulleet ja vieneet mua huumeseulaan. Mutta minäpä olinkin sekaisin musiikista, tuli pienet endorfiini/adrenaliinikännit 😀 Muutenkin tämän vuoden keikat saivat aikaan tässä (ah, aina niin herkässä) tytössä oikeita tunteiden vuoristoratoja! Esimerkiksi Vartiaisen Jennin keikalla nauroin, hypin, huusin ja itkin vuolaasti :,D Että pitääki olla sellanen jolla menee musiikki luihin ja ytimiin, niin ja tunteisiin.

http://www.youtube.com/watch?v=_-F9Q3XB0nk

Tässä videota Soadin keikan alusta. Voin kertoa että tuossa vaiheessa tärisin kun pieni pupu haulikon edessä. Oioioioi <3 

No mut nyt muihin juttuihin kun Provinssi (vaikka voisin kyllä puhua siitä tunteja:D) Oon tässä ihan vakavasti miettinyt muuttamista Tampereelle tai sitte Helsinkiin. Tämän hetkinen kaupunki Oulu ahistaa, vaikken ole täältä edes kotoisin. Mutta uskaltaisiko tämmönen tuuliviiri lähteä turvallisesta ”pikkukaupungista” (ja kymmentä kilometriä äitin ruokapöydästä kauemmas), heittää kavereille heipat ja lähteä kohti suurta ja tuntematonta. Ikävä tosiasiahan on että esim. Helsingissä oman alan töitä olisi niin paljon että melkein voisi valita mihin menee. Täällä niitä ei juuri ole. 

Kummassakin kaupungissa olisi tuttuja paljon, yksin ei luultavasti tarvisi olla, ja olenhan minä sosiaalinen ja tutustun helposti uusiin ihmisiin. Silti pelottaa jättää omat piirit ja mennä etsimään uusia. (ts. yhyyyyy, jos mää en saakkaan uusia kavereita 😀) Helsingissä asuis myös sisko. 

Äh. Vaikea asia. Ja eihän siinä muuta mutta nyt pitäisi laittaa työhakemuksia menemään jos sinne päin suunnata aikoo..

1975162195_92686373df_z_large.jpg

Noin olis kiva muuttaa. Liitelis vaan paikasta toiseen.

Tää jäis pohtimaan, nauttien samalla tuoreita mansikoita. Ulkona sataa vettä kun saavista, oi missä ole suloinen kesä? 

– R

 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään