Vauvakuumeeton

Välillä minua huolestuttaa, saanko ollenkaan olla ”lapseton”-statuksella liikkeellä. Minulla ei nimittäin ole mitään kovinkaan suurta vauvakuumetta. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että vauvaa yrittävillä yli-ikäisillä on järjestään kova vauvakuume, johon he etsivät omasta perillisestä vastausta.

Minusta tuntuu lähinnä siltä, että vauva olisi ihan kiva. Ja että jos ei tule vauvaa, me saatamme harmitella sitä myöhemmin. Ja että olisi hieno haaste kasvattaa toista ihmistä ja seurata hänen matkaansa omaksi yksilökseen. Ja että olisi viisautta, jos olisi joku, joka meidät perii ja kaikki haalimamme tavarat korjaa talteen, kun meistä aika jättää. Mutta eihän nämä ole varsinaista vauvakuumetta. Tämä on järkeä.

Jos siis minä (me) jään lapsettomaksi, onko se vähemmän traagista kuin se, että vauvakuumeilija jää lapsettomaksi? Saavatko naiset ylipäänsä ajatella vauvajuttuja järjen kautta vai onko silloin auttamattomasti ulkona mammakuvioista ja vertaisryhmistä?

Voiko vauvakuumeeton ylipäänsä toivoa vauvaa sanan oikeassa, äidillisessä merkityksessä?