Kun ei vain tiedä, haluaako lasta
En tiedä ketään toista ihmistä, joka olisi tällaisessa tilanteessa: kuukausi toisensa jälkeen kuluu sen miettimisessä, että haluaako lasta vai ei. Tunnen oloni niin ulkopuoliseksi kaikkien lapsellisten ja kaikkien lapsettomien keskellä. Eikä sitä yhtään paranna se, että oikeasti olenkin ulkopuolinen. En kuulu mihinkään porukkaan. Minulla ei ole lapsia. En ole tahattomasti lapseton. En ole päättänyt olla hankkimatta lapsia.
Olen 34-vuotias nainen, joka ei osaa päättää, lisääntyykö vai ei.
Tässä ei olisi mitään ongelmaa, jos olisin se 24-vuotias minä itse, joka ei osannut päättää, lisääntyykö vai ei – ja jos lisääntyy, niin kenen kanssa. Silloinhan aikaa oli vielä vaikka muille jakaa. Nyt sitä ei ole oikein jaettavaksi enää edes itselleen.
Olin aina kuvitellut, että minulla on elämä paketissa 30-vuotiaana. No, kolmea kuukautta ennen kuin se ikä loppui, pääsin sekä naimisiin että sain vakituisen työpaikan. Omistusasunto minulla oli jo ollut aiemmin, se ei ollut se juttu. Mutta olin kuvitellut, että minulla on omakotitalo ja lapset. Hyvänen aika, kyllähän kaikilla nyt lapset on kolmekymppisenä!
Nyt minä alan olla lähellä kriittistä ikää enkä ole vielä edes osannut päättää, haluanko niitä lapsia ylipäänsä. Miten tämä voi olla mahdollista?!
Joka toinen päivä olen sitä mieltä, ettei näin pahaan maailmaan, jossa kaikki peittyy saasteisiin ja myrkkyihin, jota uhkaa ilmastonmuutos, kuivuus, vesipula ja kaikki muut ongelmat, joka on jo nyt aivan ylikansoittunut, täynnä väkivaltaa, julmuutta, sotia ja kamaluuksia, kannata hankkia enää yhtään uutta ihmistä kärsimään ja pohtimaan elämän tarkoitusta. Joka toinen päivä olen sitä mieltä, että siitä kaikesta huolimatta oma vauva omassa kodissa oman miehen kanssa olisi suurinta onnea, jota ihminen voisi koskaan kokea. Ja kyllähän me pystyisimme tarjoamaan meidän lapsella turvaa, onnea ja hyvinvointia.
Toistaiseksi olen päätynyt siihen, että lapsi on helpompi saada, jos sitä ei vielä ole olemassa kuin saada pois, jos se jo on olemassa. Siis teoriassa ainakin. Siksi minä edelleen himmailen tämän kanssa. Vaikka näin ei ajattele kukaan muu tässä maailmassa. En ainakaan tiedä ketään muuta.
Tosin kysymys kuuluu, että kun me vuosi sitten yritettiin lasta ihan tosissaan ja alkusyksyllä minä olin ihan oikeasti raskaana, miten minä silloin tiesin ja olin varma?