Taas. Niiden ympärillähän tässä pyöritään. Tosin eipä se mikään ihme ole, sillä meillä on ollut sittenkin viime aikoina makuuhuoneessa aika hiljaista ja kylmää.

Hiljaista siksi, että pääasiassa vain minä nukun siellä. Eikä minusta (käsittääkseni) lähde nukkuessani ääntä. Mies on viime ajat nukkunut hotelleissa pitkin Eurooppaa. Toiset pendelöivät vähän kauemmas kuin toiset.

Kylmä siksi, että raikas yöpakkanen tunkee rööristä suoraan sänkyyn. Syynä jotkut ilmanvaihtovirtaukset ja jotain.

Mutta menkat siis alkoivat ja minun kohtuni harmittelee, kun ei taaskaan saanut alkaa kehittää vauvaa. Kuinkakohan monta kertaa sekin on kokenut tämän saman pettymyksen. Ottaen huomioon, että kohdun ainoa tehtävä on kantaa vauvaa, se on kokenut paljon enemmän pettymyksiä tässä asiassa kuin minä. Minähän olen kiinnittänyt menkkoihin tämänkaltaista negatiivista huomiota vasta vuoden, kohtu on vuotanut jo yli kaksikymmentä vuotta.

Tätä puolta en ole muuten (vielä) tullut ajatelleeksikaan: noilla luvuilla kohdun käyttöaika taitaa olla kyllä loppusuoralla. Yli kaksikymmentä vuotta jatkuvaa säätöä ja valumista. Ihme, ettei se ole vielä käpristynyt kokoon vaan pitää yhä toivoa(an)  yllä.

Mutta ei siis vauvaa lokakuussa. Silloin, kun olin raskaana, vauva sai käsittääkseni alkunsa yhdynnöistä menkkojen loppupuolella ja heti niiden jälkeen. Mutta voi olla, ettei saa tällä kertaa. Ymmärtääkseni Eurooppa kutsuu siittiöiden kantajaa juuri ratkaisevalla hetkellä.

Saanpahan siis iloita ainakin vielä toisenkin kerran tänä vuonna tästä naiseuden multihuipentumasta.