Uusi (seksi)vuosi

Olen ollut taas hiljaa vaikka kuinka kauan. En osaa sanoa miksi, sillä periaatteessa kuitenkin tykkään pitää blogia. Ehkä minä yritän tsempata. Tässäkin. Ihan niin kuin tässä ei olisi vähän tarpeeksi tsempattavaa vähän kaikilla muillakin elämän alueilla. Töissä pitää tsempata, että paikan saa pidettyä. Kotona pitää tsempata, että kämppä näyttää hyvältä. Liikunnassa pitää tsempata, että selluliitti lähtee liikkeelle. Perheessä pitää tsempata, että saa vanhemmille ja kummilapsille ja sisaruksille ja appivanhemmille ja vanhoille sedille tuotettua kaikkea hyvää ja kaunista ja yksinäisyyttä lieventävää. Kylppärissä pitää tsempata, että saisi edes välillä ajettua säärikarvat.

Makkarissa vasta pitääkin tsempata, jotta saa miehen pidettyä tyytyväisenä ja jälkikasvun alulle.

Miksei sitten saman tien voisi tsempata yhden pienen bloginkin kanssa. Minäpä tsemppaan!

Makkariin mennäkseni, on pakko kertoa, että olen keskenmenon jälkeen pidättäytynyt visusti seksistä ilman ehkäisyä. Lähinnä siis minä olen, koska mieheni olisi ollut valmiimpi ”antamaan luonnolle mahdollisuuden”. Minä en ole ollut. Olen jättänyt koko vauva-asian ajattelematta. Sängyssä se tietysti tarkoittaa sitä, että säädämme kondomin kanssa. En ole viitsinyt aloittaa hormonaalista ehkäisyä, koska olen siitä ollut nyt erossa jo kohta kaksi vuotta. Eihän sitä nimittäin tiedä, mitä sen vauvajutun kanssa vielä tehdään. Joka kerran mies kysyy, voisimmeko olla ilman. Joka kerran minun on sanottava, etten ole vielä valmis. Todella romanttista. Ja kiihottavaa. Ilmankos meidän makkari on ollut keskenmenon jälkeen lähinnä työtä ja nukkumista varten. Jos urbaaneja legendoja on uskominen, minä olen ihan kohta vaarassa menettää mieheni, joka ei jaksa tällaista naista kauaa, vaan etsii jonkun, joka antaa enemmän, useammin, vauhdikkaammin ja isommin.

Legendojen kertojille kuitenkin tiedoksi, että on olemassa myös tällaisia omituisia miehiä, joiden mielessä seksi ei ole jatkuvasti, vaan jotka käyvät töissä, nauttivat hyvästä ruoasta, pussailevat, ulkoilevat, sukuloivat, halivat, istuvat kynttilän valossa, urheilevat, tapaavat kavereita, käyvät kaupassa, huolehtivat arjesta ja rakastavat vaimoaan – oikeasti siis ilman jatkuvaa tarvetta panna jokaista vastaantulevaa naista.

Tästä vuodesta näyttää kuitenkin tulevan uusi seksivuosi. Olemme harrastaneet kerran seksiä ilman ehkäisyä – ja muutaman kerran ehkäisylläkin. En edes tiedä, mitä ajatella tästä kaikesta.

Suhteet Seksi Mieli Raskaus ja synnytys

Tyhjyys ja vapaus ja helpotus

Silloin kun tajusin, että tämä ihan totta on keskenmeno eikä meillä sen jälkeen ole enää sitä vauvaa ja kaikkea sitä odotusta ja tulevaisuutta, joka häneen liittyy, tuli valtava tyhjyys. On ole ikinä ennen kokenut sellaista tyhjyyden tunnetta elämässäni. Se ei ollut surua eikä järkytystä eikä pahaa mieltä eikä toivottomuutta eikä vihaa eikä mitään. Ei mitään muuta kuin tyhjyyttä. 

Ehkä siinä on jokin yhteys mielen ja kehon välillä: kumpikin täyttyy tyhjyydestä, sillä mitään ei enää ole.

Oli itse asiassa aika vaikea ottaa vastaan toisten pahoitteluja ja epätoivoakin, koska itse ei tuntenut niistä mitään. Koska itse ei tuntenut mitään. Ja siitähän sitä syyllisyys tuli, kun ei edes surrut oman lapsensa olemassaolon päättymistä. Tunsi vain tyhjyyttä. Mutta jotenkin silloin päätin, että saan tuntea tai olla tuntematta yhtään mitään. Että kerrankin minulla on oikeus olla juuri niin kuin itse olen. Että tämä on niin yksityinen, minuun ja kehooni ja mieleeni liittyvä asia, että vaikka tuntisin mitä tai en tuntisi mitään, se ei kuulu kenellekään.

Ette arvaa, miten helpottavaa se oli. Seuraavaksi tunsinkin sitten valtavaa vapautta. Minulla on minun kokemukseni, tunteeni, elämäni ja kaikki aika, mitä on. Minulla on ne kaikki enkä ole niistä tilivelvollinen kenellekään. Vapauden tunne oli niin suuri, että tunsin suorastaan helpotusta, että keskenmeno tuli. Ilman sitä en olisi koskaan tajunnut, kuinka vapaa kaikesta olen.

Arvaatte varmasti myös sen, että olen vain puolisolleni myöntänyt, että keskenmeno oli jollakin lailla myös helpottavaa. Ei vastuuta kenestäkään, ei pelkoa kenenkään puolesta, ei huolenpitovelvollisuutta, ei valvottuja öitä, kasvatuksellisia kysymyksiä, kehon muuttumista, ei mitään muuta kuin tämä sama hyvä elämä kuin tähänkin asti. Mutta sanopa sellaista ääneen tässä lapsia paapovassa kulttuurissa. En uskaltanut. Enkä ehkä uskallakaan.

Tyhjyys. Vapaus. Helpotus.

Siinä ne päällimmäiset tunteet, joita tunsin menettäessäni lapseni. Ei kovin ylevää.

Mutta pelastaakseni kasvoni kerrottakoon, että surun ja epäonnistumisen aika tuli myöhemmin.

Suhteet Oma elämä Mieli Raskaus ja synnytys