Teatterissa: Saiturin joulu ja yllättävä Kinski-imitaatio

Charles Dickensin jouluinen pienoisromaani A Christmas Carol (1843) on suomennettu muun muassa nimillä Joululaulu, Saiturin jouluyö ja Saiturin joulu. Sen tarina voi monelle olla tuttu vaikkei olisi kirjaa lukenutkaan, onhan sitä hyödynnetty niin Disney-piirretyssä, The Muppets-versiossa kuin Matthew McConaugheyn tähdittämässä romanttisessa komediassa Ghosts of Girlfriends Past. Myös Frank Capran klassikkojoululeffan It’s a Wonderful Life juonesta ja hengestä voi tunnistaa paljon samaa.

Luonnollisesti Dickensin tarinasta on tehty myös teatterisovituksia. Kurt Nuotion suomentama ja ohjaama Saiturin joulu pyöri Kansallisteatterin lavalla jo muutama vuosi sitten ja on palannut ohjelmistoon. Näytelmän pääroolissa Ebenezer Scrooge -nimisenä kitupiikkinä nähdään Vesa Vierikko. Tyly mies joutuu kohtaamaan niin menneisyytensä, nykyhetken kuin potentiaalisen tulevaisuutensa kasvoista kasvoihin joulun kolmen hengen kautta. 

Koko perheen musikaalinäytelmän kunnianhimoinen lavastus luo katsojan silmien eteen niin uskottavasti 1800-lukulaisen kaupunkimiljöön ja talojen sisätilat, että tuntuu kuin katselisi elokuvaa. Laulukohtaukset ovat laadukkaita ja roolitukset luontevia. Erityisen suloisesti näyttelee kirkasääninen Elsa Brotherus Scroogen kirjanpitäjän Bobin pientä Tim-poikaa. 

Näytelmän yllättävin hetki koittaa, kun lavalle ilmaantuu Tulevan joulun henki. Sehän on… kuin ilmetty Klaus Kinski, Werner Herzogin elokuvassa Nosferatu – yön valtias! Tero Jartti onnistuu imitoimaan ilmiömäisesti maanisen saksalaisnäyttelijän pelottavaa Dracula-hahmoa. (Huomattakoon, että Kinskin elokuvan ja vampyyriroolin esikuvana puolestaan on F.W. Murnaun kauhuelokuva vuodelta 1922). Loistavaa intertekstuaalisuutta!