Uusi ihmeellinen Taikahuilu tekee oopperasta animaation

Busterkeatonmaista tilannekomiikkaa, vaaleanpunaisia elefantteja Disney-henkeen, Bellevillen kolmosilta näyttävä naistrio, Tim Burton -tyylistä goottianimaatiota ja sarjakuvamaista poptaidetta. Olenko tosiaan oopperassa?

Berliiniläisen Komische Operin uusi Taikahuilu-tuotanto on tuotu täksi kevääksi Suomen Kansallisoopperaan. Konseptin on toteuttanut brittiläinen 1927-taiteilijaryhmä, joka yhdistää musiikin, animaation ja live-esiintymisen hämmästyttäväksi kokonaisuudeksi.

Uuden Taikahuilun perjantainen ensi-iltaesitys lumosi. Mozartin viimeiseksi kokonaiseksi työksi jäänyt teos vuodelta 1791 ammentaa nyt mykkäelokuvan kulta-ajasta ja leikkisästä animaatiosta. Puvustus on yhdistelmä viktoriaanista aikakautta ja 1920-lukua. Tamino ja Pamina, Papageno ja Papagena, Yön kuningatar sekä muut henkilöhahmot sulautuvat uskottavasti osaksi taustaseinän animointeja.

Alkuperäistarinan hieman monimutkaista ja sekavaa juonenkulkua on huomattavasti helpompi seurata visualisointien ansiosta. Koko perheen oopperaan myös sopii, että laulukohtaukset esitetään suomen kielellä. Kaikki puheosuudet sen sijaan on korvattu mykkäelokuvamaisilla tekstityksillä.

Kaksiosaisen oopperan upein kohtaus on se odotettu hetki jälkimmäisessä näytöksessä, kun Yön kuningatar laulaen vaatii kostoa tyttäreltään. Kuuluisan, selkäpiitä myöten juoksevan aarian rinnalla värinää aiheuttavat samaan aikaan Paminan ympärillä vilisevät pienet inhat hämähäkit.

Taikahuilu Suomen Kansallisoopperassa, 10 esitystä 26.2.–30.4.2016

Kuvat: Suomen Kansallisooppera © 2016 Heikki Tuuli