Cristina Sandun esikoinen ja toinen: Valas nimeltä Goliat ja Vesileikit

Vuosi sitten sukelsin Cristina Sandun esikoisteokseen Valas nimeltä Goliat (2017), nyt hörpin uuden pienoisromaanin Vesileikit (2019). Molemmat kuvaavat erilaisissa maissa ja kulttuureissa elämistä sekä naiseksi varttumista mutta aivan eri teholla.

Finlandia-ehdokkaaksikin päässyt Valas nimeltä Goliat on jotain ihan erityistä. Sen kerronta virtaa vaivattomasti, jokainen lause ja virke on huolella muotoiltu ja liitetty toisiinsa. Niiden kautta piirtyy runsas ja runollinen kudelma, johon sisältyy yhden naisen kasvutarina, sukutarina ja rakkaustarina osana itä-eurooppalaista historiaa.

Vesileikit sen sijaan, kenties myös kovien odotusteni vuoksi, vaikutti valjulta. Kuuden päähenkilönä uiskentelevan tytön tarinat valuivat sormieni läpi merkityksettöminä, kieli töksähteli. Aloin pohtia, oliko esikoiskirjalla reippaampi kustannustoimittaja tai onko kirjoittajan kosketus suomen kieleen löystynyt ulkomailla asuessa. Oikeastaan tuntui, että teos oli vasta luonnos, josta voisi tulla jotain paljon suurempaa.

Varmuuden vuoksi kaivoin vielä esikoisteoksen kirjahyllystäni ja selailin sen läpi. Tahdoin varmistua, oliko se sisällöltään niin rikas ja kieleltään niin kaunis kuin muistin. Ja kyllä, oli se. Valas nimeltä Goliatin sivuille oli edelleen aivan yhtä helppoa upottautua kuin ennenkin. Kannattaa kokeilla!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *