Gilmoren tyttöjen paluu ja viimeiset sanat
Katsoin viikonlopuksi julkaistut Gilmoren tyttöjen uudet jaksot tuoreeltaan, yhdeltä istumalta. Netflixin tuottama ja sarjan alkuperäisen luojan Amy Sherman-Palladinon kirjoittama neliosainen erikoiskausi/minisarja A Year in the Life lunasti odotukset varsin hyvin. Nauroin ja itkin. Tässä analyysiä aiheesta.
*** HUOM. SPOILEREITA! *** SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA! ***
Yleisesti
A Year in the Life alkaa kevyesti ja palaa katsojan kanssa suoraan Stars Hollow'n pikkukylään tuttujen hahmojen pariin. Kuten seitsemännen kauden loppu antoi olettaa, Lorelai ja Luke ovat palanneet yhteen ja Rorysta on tullut menestyksekkäältä vaikuttava toimittaja. Ihmiset ja paikat ovat entisellään, mitä nyt Luken kuppilassa on (hankalakäyttöinen) wifi, Dragonfly-majatalon keittiössä vierailee pop-up-ravintolayrittäjiä ja Kirk on keksinyt uudeksi bisnesideakseen taksipalvelun nimeltä Öööber.
Ensimmäinen jakso on pitkälti vielä komediaa, mutta sen jälkeen sarja muuttuu selkeästi draamapainotteisemmaksi. Hiljalleen tunteet keriytyvät auki: Rory etsii elämälleen päämäärää, Lorelain ja Luken suhteessa on vaikeatulkintaista kitkaa ja Lorelain välit kiristyvät sekä Emilyyn että Roryyn. Emilyn puolestaan on opeteltava elämään ilman Richardia, jonka poissaolon sarjasta saattoi päätellä näyttelijä Edward Herrmannin menehdyttyä kaksi vuotta sitten.
Viimeisessä jaksossa käydään läpi suurimmat tunteet. Gilmoren tytöiksi jakso on yllättävän surumielinen vaikka henkilöhahmot saavat toki sovittua asiansa ja löytävät omat suuntansa.
Kun tyypillisesti jatko-osat saattavat alkaa suureellisesti ja paljastua pinnallisiksi, ei Gilmoren tyttöjen uusissa jaksoissa tätä ongelmaa ole. Sarjan alkuperäinen tunnelma on onnistuttu säilyttämään kaikkien vuosien jälkeenkin, ja henkilöt ovat juuri sopivan verran pysyneet entisenlaisina ja sopivan verran varttuneet.
Loppukohtaus
Ne viimeiset neljä sanaa: "Mom..." "Yeah?" "I'm pregnant."
Ensimmäisellä sekunnilla se on kuin isku vyön alle, täysi tyrmäys. Rory ei voi toistaa äitinsä historiaa, tämä on ollut koko sarjan yksi kantava teema.
Toisella sekunnilla avautuu lopetuksen nerokkuus: historia todella toistaa itseään. Rorysta tulee yksinhoitaja kuten hänen äitinsä oli, lapsen isä on mitä todennäköisimmin Logan, siis rikkaan perheen hurmaava kasvatti kuten Christopherkin. Ja Jess – se katse, jolla Jess katsoo Rorya hetken ikkunan läpi ennen kuin lähtee, juuri noin katsoi myös Luke Lorelaita.
Sarjan loppukohtauksen tapaisesta hetkestä on Lorelain ja Roryn tarina alkanut; nyt ympyrä sulkeutuu ja uudet tarinat alkavat. Historia toistuu mutta ei identtisenä. Rory on 32-vuotiaana tuplasti niin vanha kuin Lorelai oli saadessaan Roryn. Roryllä on myös yliopistokoulutus, työkokemusta ja loistavat eväät päästä kiinni unelmiensa työhön milloin vain. Toiset asiat sen sijaan eivät muutu ympärillä lainkaan: säännölliset vierailut Emily Gilmoren luona ja Stars Hollow'n hössöttävät, rakastavat asukkaat.
Parhaat hetket – top 5
Nämä hetket naurattivat/itkettivät/koskettivat:
* Logan kavereineen tarjoaa alakuloiselle Rorylle piristävän tuulahduksen toista maailmaa (Across the Universe -musikaalista tutun Jim Sturgessin Beatles -tulkinnan) With A Little Help From My Friendsin tahdissa.
* Lorelai ja Michel istuvat lasillisella porttikongiin perustetussa hämyisessä salabaarissa, joka puretaan ja pystytetään sekunneissa, kun Taylor kulkee porttikongin ohi vahtivuorollaan.
* Lorelai kertoo puhelimessa oman muiston edesmenneestä isästään ja Emily kiittää Lorelaita tarinan päätteeksi.
* Jess katsoo Rorya lyhyen hetken ikkunan läpi tämän huomaamatta.
* Luke huutaa Lorelaille kerralla kaikki tunteensa parin yhteisessä keittiössä.
Muuta
Melissa McCarthy on toki sarjan näyttelijöistä nykyään menestynein ja siksi epäilemättä kiireinen, mutta katsojalle tulee auttamatta olo, mahtaisiko olla vähän diivakin, kun nainen on saatu mukaan tasan yhteen kohtaukseen vaikka esittää Lorelain parasta kaveria. Minisarjan oudoin vitsi on Roryn poikaystävä Paul, jota kukaan ei muista, ei edes katsoja. Sarjan ihanaa tunnaria, Where You Lead, saadaan odottaa kirjaimellisesti loppuun saakka, aina viimeisen jakson lopputeksteihin asti.
Kommentit
Itse olin hieman pettynyt näihin uusiin jaksoihin. En ihan tarkalleen osaa sanoa, mistä se johtuu, mutta ehkä olisin kaivannut vähemmän synkkyyttä(ja ihmissuhdekitkaa) ja enemmän sarjalle luonteista iloista hössöttämistä. Minua harmittaa aina, jos Lorelai ja Rory ovat huonoissa väleissä. Moni juttu myös ärsytti ja kummastutti. Hyvänä esimerkkinä tuo mainitsemasi Paul, joka ei ollenkaan ole Roryn tyyppinen mies. Toisekseen Rory ei vaikuta yhtään sellaiselta ihmiseltä, joka unohtaisi poikaystävänsä.
Odotukseni olivat korkeammalla :/
Mutta petyit sentään vain hieman eli suurimmaksi osaksi ehkä nautit silti? :)
Jaksojen synkkyys yllätti minutkin, yleisesti Giltseissä tosiaan on oltu niin hyväntuulisia. Ehkä vanheneminen vakavoittaa? Toisaalta synkkyyden kautta koettiin myös suuria tunteita, jotka liikuttivat katsojaakin.
Kummastelin kanssa, miten niin äärettömän ystävällinen Rory saattoi täysin ignoorata Paulin. Toisaalta ihmettelin myös Roryn ilkeyttä thirty-something-jengiä kohtaan (huolimatta siitä, että Rory oli kovin turhautunut elämäntilanteeseensa). Molemmissa tapauksissa taisi itse vitsi olla käsikirjoittajien mielestä tärkeämpi kuin se, kuvastaako se Roryn luonnetta.
Gilmoren tyttöjen faneilla odotukset ovat epäilemättä olleet tosi korkealla - itse annoin anteeksi etteivät ne tulleet aivan täydellisesti lunastetuiksi, kun kokonaisuus oli kuitenkin niin hyvä. :)
Lisäisin tohon 'oudot hetket' -listaan Paulin lusäksk myös Stars Hollow -musikaalin arvioinnin. Ilmeisesti käsikirjoittajilla on joku 'luu koluttavana' Broadway tyyppien kanssa. En muuten voi mitenkään ymmärtää tätä puuduttavan pitkää (&täysin turhaa?) kohtausta...
Hehee, ymmärrän! Kirkin aiemmat teatteri- ja lyhytelokuvanäytökset ovat olleet vähän samaa sarjaa, niin multa tuo meni ehkä huomaamatta samaan kategoriaan ja en sit jäänyt enempää ihmettelemään noita perusteettoman pitkiä kohtauksia :D
Kommentoi