Finlandia-voittaja 2014 – satiirinen katsaus tähän päivään ja tulevaan

he_eivat_tieda_mita_tekevat.jpg

Vuoden 2014 kirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut He eivät tiedä mitä tekevät on kelpo viihderomaani. Sellainen, joka nokkelasti paljastaa uuden juonen käänteen aina luvun lopussa ja siirtyy seuraavassa luvussa aivan toiseen asiaan, jotta lukijan on pakko uskollisesti kahlata siitä vielä seuraavaan lukuun saadakseen tietää, mitä oli tapahtumassa.

Jussi Valtosen (550-sivuiseen) teokseen on mahdutettu kaikki olennaiset nykyihmisen elämää hahmottavat aiheet: jatkuvasti kehittyvä teknologia ja konsumerismi, edelläkävijän roolia hamuavat kuluttajat, todellisen face-to-face-viestinnän kustannuksella sosiaaliseen mediaan siirtynyt viestintä, markkinoinnin etiikka, suuryhtiöiden valta, ympäristöaktivismi, eläinten oikeudet, akateemisen tutkimuksen riippumattomuus, ydin- ja uusioperheen dynamiikka ja kahden kulttuurin (Suomi ja Yhdysvallat) väliset eroavaisuudet.

Mukana on humoristisen oivaltavia kuvauksia niin suomalaisten mielenmaisemasta kuin uudesta älylaitteesta, joka sanan mukaisesti toimii ihmisen aivoista käsin. Nekin kirjan skenaariot, jotka kuulostavat absurdeilta, voisivat melkein yhtä hyvin olla totta.

Kirja ei ole aivan tasalaatuinen. Ensimmäiset 100 sivua on niin nukuttavaa naistenlehtikamaa kuihtuvasta avioliitosta, että olin jättää kirjan kokonaan kesken. Sen jälkeen tarina kuitenkin vähitellen reipastuu ja pitää kiinnostuksen yllä loppuun asti.

 

Hyvinvointi Mieli Kirjat Uutiset ja yhteiskunta

Tallinnassa juuri nyt: Art Deco -mekkoja

artdeco2.JPGartdeco1.JPG

Nämä ehtii vielä nähdä, tämän viikon sunnuntaihin 18.1. asti. Tallinnan taidemuseo Kumun Art déco muotia Aleksandre Vassilievin kokoelmasta -näyttely esittelee herkullisen kokoelman koristeellisia iltapukuja, hääasuja, kesämekkoja, asusteita, muotokuvamaalauksia, valokuvia ja asuluonnoksia aikakaudelta, jolloin naisten pukujen helmat lyhenivät radikaalisti kohti polvia.

Useimmat näyttelyn asut ovat Yhdysvalloista, Pariisista ja Englannista. Ihan Downton Abbey’ä ja Great Gatsbyä! Yhden Coco Chanelinkin luomuksen bongasin.

Muoti Mieli Matkat Trendit