Ylermi Rajamaa listaa asioita. Kuva: Janne Siltavuori

Supernaiivi on mainio kirja, mielestäni Erlend Loen paras. (Sitä ja L-romaania lukuunottamatta moni Loen teos on itse asiassa osoittautunut melko keskinkertaiseksi.) Tarinan perusideana on 25-vuotiaan miehen henkilökohtainen kriisi ja siitä alkunsa saava omatoiminen parannusprojekti. Päähenkilö päättää ryhdistäytyä ja pelastaa itse itsensä. 

Kun luin Supernaiivin ensimmäisen kerran, en voinut kuin hihittää. Sen päähenkilö on sympaattinen, teeskentelemätön ja lisäksi kovin samaistuttava jokaiselle, jota maailma ja siellä eläminen voivat joskus ahdistaa. Nautin myös kirjan supernaiiviudesta – siitä, kuinka yksinkertaisesti asioista voi puhua.

Ryhmäteatteri teki tästä tarinasta tälle syksylle onnistuneen näytelmäversion. Pieniä päivityksiä on tehty, jotta näytelmä osuu paremmin tähän aikaan ja Suomeen. Tiina Lymin ohjaaman tuotannon pääosaan valittiin Pussikaljaelokuvan Lihi, tarkoitan Ylermi Rajamaa, enkä usko, että kukaan muu suomalainen näyttelijä istuisi rooliin yhtä hyvin. Rajamaa on kuin luotu hiukan hukassa olevaksi perusjätkäksi, joka kyseenalaistaa yleiset konventiot ja arjen velvollisuudet.

Robin Svartström puolestaan tekee järjettömän hyvän suorituksen hyppien viiden erilaisen roolin välillä. Loistavin niistä on 6-vuotiaan naapurinpojan Börren tulkinta. Svartström menee täydestä esittäessään hassua, energistä ja fiksua pikkupoikaa, jollainen voisi asua kenen vain omassa naapurissa. Myös Minna Suuronen on sujuva ja ammattimainen lukemattomissa eri rooleissaan.

Supernaiivi pyörii Ryhmäteatterissa jouluun asti.

Minna Suuronen, Robin Svartström ja Ylermi Rajamaa. Kuva: Janne Siltavuori