Seikkailua eli kuinka päädyin Twin Peaks -metsästä Hollywoodiin
Matkailu avartaa ja parhaimmillaan vie odottamattomiin seikkailuihin. Reilun kahden viikon reissumme Pohjois-Amerikan luoteisrannikolla sai jännittävän käänteen, kun Kanada-visiitin jälkeen palasimme Jenkkien puolelle tutkailemaan Twin Peaks -sarjan kuvauspaikkoja ja syömään sitä kovasti hehkutettua kirsikkapiirakkaa eräässä tietyssä tienvarsikuppilassa. Autenttisen Lynch-päivän päätteeksi pysähdyimme hetkeksi Lauran ja Donnan piknikpaikalle rauhalliselle näköalatasanteelle keskellä metsää. Kun palasimme parkkipaikalle, totesimme tulleemme ryöstetyiksi. Auton takaoven lasi oli sirpaleina ja reput kadonneet lattialta. Olin ilman MacBookiani (anteeksi pitkä blogihiljaisuus!), silmälasejani (ilman niitä tai piilareita olen umpisokea), reiluja 700 dollaria käteistä, muutamia muita matkatavaroitani… niin, ja passiani. Bob? Noilta seuduilta jäi reaalimaailmassakin mieleen pahaenteinen tunnelma.
Pientä hengenvetoa ja ajatuksen koontia, ja motelliin päästyämme vauhdikasta soittelua ulkoministeriöön, konsulaatteihin ja vakuutusyhtiöön. Seuraavaan aamupäivään mennessä alkoi käydä ilmi, että ainoa tapa päästä maasta kotiin on hakea väliaikainen passi henkilökohtaisesti Los Angelesin konsulaatista. Ylimääräistä jännitystä matkaan toi, ettei LA-lentoliput kentällä myynyt lentoyhtiö voinut taata, että pääsen koneeseen ilman mitään henkilöllisyystodistusta (kyllä, tilasin Suomessa saman tien myös erillisen henkilökortin). Pitkän henkilöllisyyskuulustelun ja turvallisuusselvityksen päätteeksi olimme myöhästyä koneesta, mutta myös lento oli onneksemme myöhässä. Huomasin, etten ollut vuorokauteen syönyt muuta kuin muutaman Oreo-keksin.
Ja sitten yhtäkkiä talsin pimeässä pitkin Sunset Boulevardia ja pällistelin Hollywood Boulevardin Walk of Famea. Kaikki kaupungin hotellit tuntuivat olevan täynnä ja päädyimme nuhjuiseen pikku huoneeseen Downtownissa, mikä sopi jotenkin täydellisesti tämän Drive-leffasta muistuttavan kaupungin tyyliin ja omaan sekavaan olotilaamme.
Seuraavana iltapäivänä marssimme konsulaatille ja sieltä Santa Monica Beachille. Pinkit väliaikaispassit veivät Tyynenmeren ääreltä vielä samaksi illaksi takaisin Seattleen, jossa lomareissu jatkui taas perinteisemmällä kaavalla.
(Ja ne vakuutusjutut! Vastaavia yllätyksiä varten voin lämpimästi suositella Ifiä. 11 tunnin kuluttua korvaushakemukseni lähetyksestä sain kuittauksen, että kaikki ryöstöstä aiheutuneet kulut korvataan. Happy End.)
