5 syytä rakastaa Elena Ferranten Napoli-sarjaa

169B57D1-3C51-44D5-AC09-781B62AF390A.JPG

Napoli-sarjaa ja napolilaispizzaa Torikortteleiden Via Tribunalissa

On aika palata Elena Ferranten maailmaan! Vuosi alkaa hienosti, kun WSOY tuo suomennoksen menestykseksi osoittautuneen Napoli-kirjasarjan kolmannesta osasta. Ne, jotka lähtevät ja ne jotka jäävät -romaani jatkaa Lènun ja Lilan mukaansatempaavaa tarinaa. Jos et ole vielä tutustunut sarjaan, tässä viisi syytä, miksi kannattaa.

1. Elävä Napoli-kuvaus

Napoli on kuin yksi päähenkilöistä Ferranten kirjasarjassa, niin elävästi sitä kuvataan. Köyhyydestä ja Camorrasta tunnettu kaupunki avautuu kirjoissa kaunistelemattomana. Jos matkakuume yllättää kirjojen kautta, kannattaa myös tutustua The Guardianin kuvaesseeseen Elena Ferranten Napolista.

2. Vahva ajankuva

Aiemmissa kirjoissa käytiin läpi 50- ja 60-luku. Kolmannessa osassa siirrytään 70-lukuun. Päähenkilöiden elämän taustalla vaikuttavat koko ajan Euroopan eri vuosikymmenten tapahtumat ja yhteiskunnallinen liikehdintä.

3. Yhteiskuntaluokkien käsittely

Ystävysten elämät kulkevat samoista lähtökohdista eri suuntiin. Koulutuksen avulla Lènu hyppää rikollisuuden lonkeroissa elävästä köyhästä patriarkaalisesta korttelistosta sivistyksen ja oppineiden pariin. Luokkahypystä jää kuitenkin jäljelle ulkopuolisuuden tunne sekä vanhoissa ympyröissä että uusissa piireissä.

4. Suuret tunteet

Kirjasarja kertoo kahden erilaisen naisen varttumisesta ihastuksineen ja rakkauksineen. Kaiken keskiössä pysyy tyttöjen erikoinen riippuvuus toisistaan, johon kuuluu kiintymystä ja kateutta ja joka yhdessä ääripäässään muuttuu välillä myös täydelliseksi välinpitämättömyydeksi.

5. mukaansatempaava tarina

Napoli-sarja jos jokin on niin kutsuttu lukuromaani – mutta ainoastaan sanan positiivisissa merkityksissä. Jos kaipaat irtiottoa arjesta, heittäydy mukaan!

Lue myös

Elena Ferrante -kuumetta – suositun Napoli-sarjan eka osa

Hyvinvointi Mieli Kirjat

Lucia Berlinin kauniit, kainostelemattomat novellit

DD8C7B50-96F7-4B48-B348-5B83842B03AA.JPG

”Lopulta päästiin moottoritielle. Se oli upeaa, pyörien ääni asfaltilla, tuulen suhina ikkunoissa. Rekkoja, puskuritarroja, takapenkillä tappelevia kakaroita. Valtatie 66.”

Yhdysvaltalainen novellisti Lucia Berlin (1936–2004) sai elinaikanaan nauttia vain pienen piirin arvostusta. Suuren lukevan yleisön tietoisuuteen Berlin nousi vasta pari vuotta sitten, kun hänen valikoiduista teoksistaan julkaistiin postuumisti kokoelma. Suomennos, Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (Aula & Co, 2017, suom. Kristiina Drews), ilmestyi viime vuoden lopussa. Tartuin siihen innokkaana ja uteliaana – ja ihastuin välittömästi.

”Kaikilla meillä oli rikas, komea ja vaikutusvaltainen amerikkalainen isäpappa. Siinä iässä tytöt suhtautuivat omaan isäänsä samalla tavalla kuin hevosiin. Intohimoisesti.”

Berlinin pienet novellit hyvä- ja huono-osaisten amerikkalaisesta arjesta ovat kauniita ja kainostelemattomia. Niissä istutaan itsepalvelupesulassa, vieraillaan aborttiklinikalla, hoidetaan potilaita ensiapupolilla, käydään lukiota, ollaan katkaisuhoitolan asiakkaana, siivotaan hienostokotia tai lomaillaan merenrannalla.

”Melina ompeli kaikki heidän vaatteensa. Hän oli ripustanut huoneisiin kangaskatoksia. Lattioilla oli patjoja ja tyynyjä, niin että siellä saattoi ryömiä teltasta telttaan kuin pikkuvauva. [–] Beau kertoi minulle Melinasta kaiken. [–] Olin pahoillani, kun Beau lähti. Hänkin oli enkeli, minun elämäni enkeli. [–] Olin niin yksinäinen, että jopa harkitsin huoneiden sisustamista teltoiksi.”

Tarinat ovat pullollaan mainioita huomioita ja häkellyttävän nokkelaa ajatuksenjuoksua. Berlin saattaa siirtyä lyhyessäkin tekstinpätkässä aivan hetkessä muistojen kautta vaivatta toiseen paikkaan tai aiheeseen. Osa novelleista on myös todella hauskoja.

”Ihmiset ovat ihastuneita omiin avannepusseihinsa. [–] Entä jos meidän kehomme olisi läpinäkyvä, niin kuin pesukoneen luukku? Miten ihmeellistä olisi tarkkailla itseämme. Hölkkääjät hölkkäisivät entistä reippaammin, veri pulppuaisi suonissa. Rakastavaiset rakastaisivat entistä enemmän. Jumankauta! Katso miten sperma lentää! Ihmiset söisivät paremmin – kiivihedelmiä ja mansikoita, borssia ja smetanaa.” 

Alaskassa syntynyt Berlin asui vuoroin milloin missäkin, Chilessä, Meksikossa, New Mexicossa, Kaliforniassa. Kirjoittamisen ohella hän teki elämänsä aikana töitä mm. siivoojana ja sairaanhoitajana sekä opetti yliopistolla. Berlin koki kolme avioliittoa ja -eroa, sai neljä lasta, toimi näiden yksinhuoltajana ja kärsi pitkään alkoholismista. Kirjailijan oma elämä heijastuu aivan suoraan novellien aiheisiin ja miljöisiin. Tarinoiden naisten ikä ja elämäntilanne vaihtelevat, mutta naiset muistuttavat aina vahvasti Lucia Berliniä itseään vaikkei puhtaasta autofiktiosta olekaan kysymys.

Alkuperäinen kokoelma A Manual for Cleaning Women sisältää 43 novellia, suomennos vain 25. Loppuja kuulemma käännetään jo ja jatkoa on tulossa ensi syksynä.

Muoti Mieli Kirjat Trendit