Kun Selja Ahavan mies katoaa
Autofiktio on ollut viime vuosina pinnalla kirjallisuudessa aivan erityisesti tietenkin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan myötä. Samaa genreä edustaa myös Tom Malmqvistin Joka hetki olemme yhä elossa, josta kirjoitin alkuvuodesta.
Kun kirjailija Selja Ahavan elämässä tapahtui suuri, odottamaton käänne, seurasi tästä omakohtaisesta kokemuksesta hänen kolmas romaaninsa, autofiktiivinen teos Ennen kuin mieheni katoaa (Gummerus, 2017). Kaikki lähtee yhdestä pienestä lauseesta aamiaispöydässä. ”Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen”, toteaa naisen aviomies aamupalan äärellä.
Ahava kuvaa suurta henkistä ristiriitaa: kuinka olla iloinen läheisen puolesta, joka löytää onnen, kun samalla menettää oman onnensa. Petetty olo saa kysymään, oliko rakkaus aitoa silloin, kun sitä vielä oli. Naisen menetys ei saa edes konkreettista muotoa, sillä kun miehestä tulee nainen, mies vain katoaa, ei ole mitään haudattavaa.
Kertoja käsittelee kokemaansa pistämällä pala palalta muistiin katoavaa miestään. Hän yllättyy, kuinka paljon ulkoisia seikkoja omaan rakkauteen on liittynyt.
Ahavan teksti on herkkää, runollista, kauniin yksinkertaista. Omakohtaisen tarinan rinnalla seurataan vertauskuvallisesti Kristoffer Kolumbuksen retkeä valtameren yli. Kolumbus luuli löytäneensä meritien Intiaan. Nainen oli uskonut löytäneensä elämänsä miehen. Kun manner onkin kokonaan eri, mitä se merkitsee löytäjälleen?
(Kirjan arvostelukappale saatu blogin kautta.)