Teatterissa: Olipa kerran minä

22362166194_5a7da10061_k.jpg

22995998141_9360b13671_k.jpg

22984913805_045cb63c36_k.jpg

22796900220_95d9519725_k.jpg

Narsismi voi olla tervettä tai sairasta. Yleensä siihen kiinnitetään huomiota, kun siitä alkaa erottaa negatiivisia piirteitä. Heini Junkkaalan käsikirjoittama ja Milja Sarkolan ohjaama Olipa kerran minä – narsistin kootut totuudet käsittelee näitä negatiivisia piirteitä laajasti, alkaen minä-keskeisestä neuroottisuudesta ja venyen toisia vahingoittavaan narsistiseen persoonallisuushäiriöön. 

Minna Haapkylä on teoksen päähenkilö, näytelmäkirjailija, joka tarkastelee narsismia kirjoittamissaan henkilöhahmoissa ja kääntää niiden kautta katseen itseensä. Lavalle marssitettavissa henkilöhahmoista on niin väkivaltaista aviomiestä ja marttyyriksi heittäytyvää vaimoa kuin huomioon tottuneita julkisuuden henkilöitä kuten Jari Sarasvuo ja Mika Myllylä.

Junkkaala alkoi kertomansa mukaan kirjoittaa aiheesta havaittuaan, että hänen omaa käyttäytymistään ohjaa jatkuva tarve tehdä vaikutus muihin ihmisiin. Sama vaivaa Haapkylän esittämää neuroottista näytelmäkirjailijaa, jonka yhtenä pakkomielteenä on kadulla vastaankävellyt Helsingin Sanomien teatterikriitikko. 

Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä nähtävä näytelmä on viihdyttävä, hauska ja nopeatempoinen. On helppo antautua sen otteeseen ja pysyä matkassa loppuun saakka. Kaikki roolitukset ovat erinomaisia, mutta erityisesti mieleen jäi Jessica Grabowskyn heittäytymiset vaikeana kotivaimona ja itsetietoisena norjalaistoimittajana.

Hyvinvointi Mieli Suosittelen Trendit

Teatterissa: Saiturin joulu ja yllättävä Kinski-imitaatio

saiturin-joulu-3.jpg

saiturin-joulu-4.jpg

Charles Dickensin jouluinen pienoisromaani A Christmas Carol (1843) on suomennettu muun muassa nimillä Joululaulu, Saiturin jouluyö ja Saiturin joulu. Sen tarina voi monelle olla tuttu vaikkei olisi kirjaa lukenutkaan, onhan sitä hyödynnetty niin Disney-piirretyssä, The Muppets-versiossa kuin Matthew McConaugheyn tähdittämässä romanttisessa komediassa Ghosts of Girlfriends Past. Myös Frank Capran klassikkojoululeffan It’s a Wonderful Life juonesta ja hengestä voi tunnistaa paljon samaa.

Luonnollisesti Dickensin tarinasta on tehty myös teatterisovituksia. Kurt Nuotion suomentama ja ohjaama Saiturin joulu pyöri Kansallisteatterin lavalla jo muutama vuosi sitten ja on palannut ohjelmistoon. Näytelmän pääroolissa Ebenezer Scrooge -nimisenä kitupiikkinä nähdään Vesa Vierikko. Tyly mies joutuu kohtaamaan niin menneisyytensä, nykyhetken kuin potentiaalisen tulevaisuutensa kasvoista kasvoihin joulun kolmen hengen kautta. 

Koko perheen musikaalinäytelmän kunnianhimoinen lavastus luo katsojan silmien eteen niin uskottavasti 1800-lukulaisen kaupunkimiljöön ja talojen sisätilat, että tuntuu kuin katselisi elokuvaa. Laulukohtaukset ovat laadukkaita ja roolitukset luontevia. Erityisen suloisesti näyttelee kirkasääninen Elsa Brotherus Scroogen kirjanpitäjän Bobin pientä Tim-poikaa

Näytelmän yllättävin hetki koittaa, kun lavalle ilmaantuu Tulevan joulun henki. Sehän on… kuin ilmetty Klaus Kinski, Werner Herzogin elokuvassa Nosferatu – yön valtiasTero Jartti onnistuu imitoimaan ilmiömäisesti maanisen saksalaisnäyttelijän pelottavaa Dracula-hahmoa. (Huomattakoon, että Kinskin elokuvan ja vampyyriroolin esikuvana puolestaan on F.W. Murnaun kauhuelokuva vuodelta 1922). Loistavaa intertekstuaalisuutta!

saiturin-joulu-1.jpg

saiturin-joulu-2.jpg

 

Hyvinvointi Mieli Suosittelen