Ian McEwan on yksi (useista) lempparikirjailijoistani. Ihailen miehen monipuolisuutta: hän voi kirjoittaa romanttista ihmissuhdedraamaa (Rannalla), pimeän puolelle menevää kasvukuvausta (esikoisteos Sementtipuutarha), psykologista jännitystä (Ikuinen rakkaus), mustaa komediaa (Amsterdam), sadistiseksi kehittyvää trilleriä (Vieraan turva), ilmastonmuutosta kommentoivaa parodiaa (Polte) tai tiivistä kuvausta merkityksettömien hetkien ketjuuntumisesta merkityksellisiksi (Lauantai). Mikä näitä teoksia yhdistää, on vahva psykologinen ote, mieletön draamantaju ja useimmiten korkeakoulutetut, kultturellit päähenkilöt.
Olin pitänyt jokaisesta lukemastani McEwanin kirjasta, kunnes tartuin vuonna 2012 ilmestyneeseen Makeannälkään. Yritin uudelleen ja uudelleen saada siitä jonkinlaista otetta, mutta minkäänlainen nälkä ei ikinä herännyt romaania kohtaan. Lopulta luovutin, häpeillen. Yritin löytää kokemukselleni tukea median kirja-arvioista ja kirjablogeista, mutta ketään muuta kirjan tyhjäkäynti ei tuntunut häiritsevän yhtä paljon. Ilmeisesti vika oli itsessäni. Laitoin romaanin syrjään, sillä mahdollisuudella, että yrittäisin vielä joskus uudelleen.
Edellisestä johtuen jännitys oli suuri, kun tartuin McEwanin viime vuonna ilmestyneeseen ja tänä vuonna suomennettuun teokseen Lapsen oikeus (The Children Act). Nimi ei ollut erityisen kiinnostusta herättävä tai hohdokas. Toivoin, etten pettyisi toistamiseen. Huoli oli onneksi täysin turha: teos on vanhaa tuttua McEwan-laatua. Kirjailija yhdistää henkilökohtaisen kriisin perheinstutuutiota koskevaan suurempaan yhteiskunnalliseen aiheeseen sekä pelaa huolellisesti ajoituksilla rakentaessaan tyylikästä draamaa.
Lapsen oikeus kertoo kuuttakymppiä lähestyvästä perheoikeuden tuomarista Fionasta, joka ratkoo työkseen avioliittoriitoja ja huoltajuuskiistoja. Usein punnittavana on lapsen etu joko vanhempien tai uskonnon ja yhteiskunnan asettamien normien suhteen. Samaan aikaan Fionan omassa yksityiselämässä ei mene erityisen hyvin. Aviomies Jack on ilmoittanut kaipaavansa uutta vipinää rakkauselämäänsä ja uhkaa lähtevänsä kaksikymppisen opiskelijatytön matkaan.
Fiona saa oikeudessa käsiteltäväkseen Jehovan todistajiin kuuluvan 17-vuotiaan leukemiapotilaan tapauksen. Adam on paria kuukautta vaille täysi-ikäinen ja kieltäytyy verensiirrosta, jota ilman hän ei voi selvitä. Voiko Fiona pelastaa älykkään ja intohimoisen pojan omalta uskonnoltaan? Fionan lopullinen päätös jutussa johtaa uusiin odottamattomiin tapahtumakäänteisiin. Samalla ammattinsa kovettama Fiona löytää itsestään entisen herkkyyden, joka on aikojen saatossa näyttänyt kadonneen.
