Patti Smith: M Train

Pikkuseikkoja

Ihastuin joskus viitisen vuotta sitten Patti Smithin Ihan kakaroita -kirjan nuoruusmuisteloihin 60- ja 70-luvun New Yorkissa. Tänä vuonna luin toisen Smithin muistelmateoksen, M Trainin (Siltala, 2016). Siinä Smith kertoo tarinoita elämänsä varrelta kietoen joukkoon runollisia, unenomaisia välikuvauksia. Pääosin teos liikkuu kahdella aikajanalla: Smithin ja tämän edesmenneen aviomiehen Fredin yhteiselossa sekä Smithin nykyarjessa New Yorkissa ja muualla.

Smith matkustaa ympäri maailmaa mutta palaa kantakahvilansa nurkkapöytään Greenwitch Villagessa. Hän kulkee polaroid-kamera mukanaan, tallentaa filmille itselleen tärkeitä esineitä, juo litrakaupalla mustaa kahvia, kirjoittaa ajatuksiaan lautasliinoihin ja tunkee ne taskuihinsa, muistelee ystäviään kuten William Burroughsia ja katselee rikossarjojen maratonlähetyksiä. Taiteilijan boheemi persoona tulee esiin niin korteista, joita hän nostelee tarot-pakastaan, kuin impulsiivisista hankinnoista – Smith saattaa ostaa merikelvottoman veneen tai lahoamispisteessä olevan talon hetken mielijohteesta, huolehtimatta, ja siihen saman tien kiintyen.

Smith ei sanojensa mukaan usko symboliikkaan mutta arvostaa sitäkin enemmän rituaaleja ja tuntemiensa henkilöiden muiston vaalimista. Hän viljelee viittauksia kirjallisuuteen ja taiteeseen, ei itsetarkoituksena vaan avatakseen omaa maailmaansa. Samalla Smith löytää viittauksistaan jatkuvasti yhtymäkohtia omaan elämäänsä ja alan tehdä itse samaa – huomaan, että kirjaa lukiessani juon kahvia mustana kahvilan kulmapöydässä, aivan kuin Smith kantapaikassaan. Hihkaisen, kun saan tietää, että myös Smithin ensikosketus Haruki Murakamiin on tapahtunut juuri Suuren lammasseikkailun kautta kuten itselläni. Olen matkannut Madridista bussilla Valenciaan, kuten Smithkin, käynyt Frida Kahlon sinisessä talossa, ja myöskin saanut Smithin tavoin ruokamyrkytyksen Meksikossa heti matkan ensipäivinä. Yhteiset kokemuksemme tekevät kirjasta merkityksellisemmän henkilökohtaisella tasolla.

Smith aloittaa M Trainin tietämättä, mitä on kirjoittamassa, punaista lankaa etsien. Tekstin edetessä siitä alkaa vähitellen erottua muistokirjoitus kaivatulle miehelle, jonka lähdön jälkeen Smith on totutellut elämään yksin. Pääsin Smithin keikalle toista kertaa, kun tähti esiintyi elokuussa Flow-festivaalilla. Näin silloin lavalla juuri sen coolin, symppiksen ja hyvän tyypin, johon tutustuin tässä kirjassa.

P.S. Helsingin kirjamessut ovat jo viikon päästä. Tahdotko ilmaisen lipun? Seuraa blogin Facebook-sivua ja osallistu arvontaan, joka on voimassa vielä sunnuntaihin 21.10. klo 12 saakka.

Kommentit

Kuvaputkessa

Tämä kirja on ihana ja jotenkin lohdullinen, lueskelen sitä usein uudestaan sieltä sun täältä. Symppaan kovasti paitsi Smithin nöyrän uteliasta elämänasennetta, myös jatkuvaa kahvin himoa ja vilpitöntä tv-dekkareiden fanittamista. Esimerkiksi kirjan oodi The Killing -sarjan Sarah Lindenille, kerrassaan mainio!

Eiksjoo
Pikkuseikkoja

No niinpä, kaikki mainitsemasi tosi arvostettavia piirteitä :) Se kahvinkulutus on kyllä ihan omaa luokkaansa :D

Kommentoi