Rauhoittumisen ja inspiraation hetkiä – Helsinki Lit 2016

vaisanen-1.jpg

jones-itkonen-3.jpg

vaisanen-2.jpg

En viime vuonna syystä tai toisesta ehtinyt lainkaan Helsinki Lit -kirjallisuusfestivaalille. Siksi olin päättänyt erityisen painokkaasti osallistua tapahtumaan tänä vuonna. Rajatun ajan vuoksi poimin kaksipäiväisen festivaalin ohjelmasta vain pari mielenkiintoisinta keskustelua, jotka osuivat sopivasti perätysten lauantain alkupäivään.

Ensimmäinen keskustelu pyöri vahvasti taiteen ja erityisesti kuvataiteen parissa, kun taiteilija Hanna Saarikoski haastatteli kirjailija-kuvataiteilija Hannu Väisästä. Kävi selväksi, että Väisänen suhtautuu intohimoisesti väreihin. Kirjoitustyö on kovin mustavalkoista, joten saatuaan siirrettyä käsikirjoituksensa kustantajalle Väisäsellä on tapana ottaa esiin keltainen öljyvärimaali, työntää kätensä siihen ja levittää väriä antaumukselle suurelle pinnalle. Värielämystään Väisänen vertasi paritteluksi keltaisen kanssa.

Toinen esimerkki Väisäsen vahvoista värielämyksistä oli peräisin Pariisin metrotunneleista. Taiteilijalla on tapana hypätä metrosta ulos seuraamaan, kun maanalaisten asemien mainosjulisteita vaihdetaan. ”Taivaan tekijät” eli julisteiden vaihtajat vetävät tuolloin uusien mainosten pohjaksi syvän taivaansinisen paperin, jonka Väisänen kokee lähes maagisena. Taika ei kuitenkaan ulotu pimeitä metrotunneleita kauemmas, vaan ulkona pala samaa paperia on valju ja kaukana alkuperäisestä.

Kuvataiteilijana aloittanut Väisänen kertoi kirjoittamisen parantaneen maalaustyötään. Hänellä on aina ollut vahva kertomisen vimma, jota hän aiemmin ahtoi maalauksiinsa, mutta joka kirjoittamisen myötä sai toisen kanavan purkautua. Väisänen myös paljasti, että kirjoittaessaan tutuista paikoista hän kokee parempana kirjoittaa mielikuviensa voimalla kuin tarkistaa yksityiskohtia paikan päällä, jolloin tulos saattaisi olla banaalimpi. Taiteilijoiden mielenkiintoinen, asiasta toiseen siirtyilevä vuoropuhelu käsitteli myös performanssitaidetta päätyen lopuksi Väisäsen ranskankieliseen lauluesitykseen.

Toinen kuuntelemani keskustelu käsitteli vahvasti kirjoittamistyötä. Juha Itkonen haastatteli brittiläistä kirjailijaa Sadie Jonesia. Kirjailijat keskittyivät yhdessä pohtimaan kirjoittamisen riemua, sudenkuoppia ja hyviä käytäntöjä. Molemmat kirjailijat muun muassa totesivat tarvitsevansa työhönsä tiettyjä rutiineja ja aikataulutusta. Jones kertoi aloittavansa kirjoittamisen aamulla vakuuttamalla itselleen, ettei kenenkään tarvitse nähdä, mitä hän kirjoittaa, mikä saa hänet kirjoittamaan rohkeammin. Yksi Jonesin käyttämä keino on myös sanoa itselleen: ”tämä en ole minä, tällä ei ole mitään tekemistä kanssani” vaikka Jonesin mukaan ”sillä tietenkin aina on”. 

Molemmat kirjailijat päivittelivät alkuperäisen idean ja lopputuloksen välistä eroa. Kaunis ja kiiltävä ajatus katedraalista paljastuukin epätäydelliseksi pikku majaksi. Parhaimmillaan saattaa rakentaa kirkon, mutta uusi ongelma tulee vastaan, kun kirkkoon astuu sisään eikä pääse sieltä enää pois, jotta näkisi sen puutteet. Kirjailijoiden keskustelu myös polveili hauskoihin tarinoihin, muun muassa siihen, kuinka Jonesin isä oli tuntenut Bob Dylanin ennen tämän maailmantähteyttä. 

Yleisesti Helsinki Litiä pitää kiittää tapahtuman harmonisuudesta ja intiimiydestä. Itse koin syviä keskittymisen, rauhoittumisen ja inspiraation hetkiä kuunnellessani Savoy-teatterin penkissä monitahoisia ja polveilevia keskusteluita. Pidin myös siitä, kuinka haastattelut eivät olleet pelkkiä haastatteluita vaan antoivat vapaasti suunvuoron kummallekin lavalla istuvalle esiintyjälle. 

Lopuksi vinkki:

YLEn suorana näyttämät Helsinki Lit -lähetykset ovat yhä katsottavissa Areenassa, kannattaa pistää pyörimään sopivalla hetkellä!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *